Kansainvälinen Emmaus taistelee ihmiskauppaa vastaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kansainvälinen Emmaus taistelee ihmiskauppaa vastaan

Maailman Emmaus-ryhmät keskittyvät seuraavien vuosien aikana mm. ihmiskaupan vastaiseen työhön. Ihmiskauppaa ennalta ehkäisevää työtä pitää tehdä myös potentiaalisten ostajien kanssa ihmiskaupan vastaanottomaissa eli myös länsimaissa, toteaa Emmaus Helsingin hallituksen puheenjohtaja Ulla Hoyer.

Maailman Emmaus-ryhmät keskittyvät tulevina vuosina muun muassa ihmiskaupan vastaiseen työhön. Ihmiskaupan estäminen on yksi kansainvälisen Emmauksen kolmesta pääteemasta vuosille 2003-2007.

”Ihmiskauppaa ennalta ehkäisevää työtä pitää tehdä myös potentiaalisten ostajien kanssa ihmiskaupan vastaanottomaissa”, toteaa Emmaus Helsingin hallituksen puheenjohtaja ja Kansainvälisen Emmauksen pitkäaikainen hallituksen jäsen Ulla Hoyer.

Ihmiskaupan vastaanottomaita ovat myös länsimaat, joihin ihmiskaupan uhreja tuodaan esimerkiksi pakkoprostituutioon. Hoyerin mielestä tyttöjen lisäksi myös pojille pitäisi tarjota asennekasvatusta jo kouluissa. ”Pojista kasvaa miehiä, ja miehet taas puolestaan ovat potentiaalisia seksin ostajia ja sitä kautta myös ihmiskaupan uhrin asiakkaita – tai pikemminkin hyväksikäyttäjiä.”

Helsingin, Ahvenanmaan, Jokioisten ja Tammisaaren Emmaus-ryhmien edustajat osallistuivat viime viikolla seminaariin ”United Against Contemporary Slavery” (yhdessä nykyaikaista orjuutta vastaan), jonka järjestivät Kansainvälinen Emmaus ja Emmaus Eurooppa 19. – 21.10. Firenzessä, Italiassa.

Emmaus Eurooppa on keskittynyt varsinkin seksin myyntiin liittyvään ihmiskauppaan, koska Emmaus-ryhmillä ja yhteistyöjärjestöillä on käytännön kokemusta juuri tämän ihmiskaupan osa-alueen ennalta ehkäisevästä työstä tai uhrien vastaanottamisesta.

Ulla Hoyer Helsingin Emmauksesta ja Justina Donielaite Ahvenanmaan Emmauksesta ottivat osaa työryhmään, jossa käsiteltiin ennalta ehkäisevää ihmiskaupan vastaista työtä.

Donielaite esitteli Ahvenanmaan Rauhaninstituutin rahoittaman tyttöryhmäprojektin Liettuassa. ”Girl power”-projektin tarkoituksena on antaa tytöille itsevarmuutta ja rohkaista heitä ottamaan aktiivinen rooli elämässään sekä samalla suojautua joutumasta uhriksi vaarallisissa tilanteissa. Tyttöryhmämetodin on kehittänyt ahvenanmaalainen Mia Hanström.

Lähes sata seminaariosallistujaa 25 maasta edustivat niin Emmaus-ryhmiä kuin neljääkymmentä muuta vapaaehtoisjärjestöä ympäri Eurooppaa. Seminaarissa olivat läsnä mm. Euroopan ihmisoikeustoimikunnan pääsihteeri Manuel Lezertua, Franceso Bosi Italian puolustusministeriöstä, Saliha Djuderija Bosnia-Hertsegovinan ihmisoikeusministeriöstä, Marijana Zivkovic Montenegron ulkoministeriöstä sekä Arturs Vaisla Latvian poliisin ihmiskaupan vastaiselta osastolta. Suomalaisista järjestöistä mukana oli Emmauksien lisäksi Nytkis. Seminaarissa kuultiin myös romanialaisen ihmiskaupan uhrin omakohtaista tarinaa.

Seminaarin toimintaehdotuksia:

* kehittää eurooppalainen toimintasuunnitelma Sarajevossa, Bosnia-Hertsegovinassa. sijaitsevalle turvakodille sekä Missing Persons Family Support Centerin turvakodille Vilnassa, Liettuassa: ihmiskaupan uhrien vastaanotto, suojelu sekä taloudellinen ja sosiaalinen kuntoutus sekä pilottiprojektin suunnittelu ja toimeenpano koulutuksine ja kokemustenvaihtoineen.

* Pilottiprojekti ennaltaehkäisevälle työlle, joka ensin otetaan käyttöön Romaniassa ja myöhemmin myös muissa itäeurooppalaisissa maissa.

* Perustaa tiedotustoimisto ihmiskauppaa koskeville kysymyksille Firenzeen. Hankkeen on luvannut rahoittaa Toscanan alue.

* vaikuttaa Euroopan hallituksiin, jotta ne allekirjoittaisivat ja ratifioisivat Euroopan neuvoston konvention ihmiskauppaa vastaan, Palermon kansainvälistä rikollisuutta koskevan sopimuksen sekä YK:n sopimuksen siirtolaisisten oikeuksista.

Toteuttaakseen nämä toimenpiteet Emmaus Euroopan hallitus nimitti työryhmän, johon kuuluvat Carina Aaltonen Ahvenanmaalta sekä Birgitta Göransson Ruotsista. Työryhmä esittää työnsä tuloksia helmikuussa 2006.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia