Kansa pettyi kuntapäättäjiin Sierra Leonessa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kansa pettyi kuntapäättäjiin Sierra Leonessa

Moni kunnallisvaaliehdokas tuli lupailleeksi liikoja ja on joutunut pitämään vaalien jälkeen matalaa profiilia.

"Eräskin mies oli koko ajan esillä vuoden 2008 vaalikampanjan aikaan. Päästyään kaupunginvaltuustoon hän katosi", Sierra Leonen pääkaupungissa Freetownissa asuva toimittaja Ismael Bakarr kertoo.

Länsiafrikkalainen Sierra Leone toipuu yhä vuosien 1991-2000 sisällissodasta. Kunnanvaltuustot herätettiin 2004 henkiin 30 vuoden tauon jälkeen. Moni ehdokas tuli lupailleeksi liikoja ja on joutunut pitämään sen jälkeen matalaa profiilia.

Bakarrin kuvaama mies oli luvannut muun muassa juoksevan veden asuinalueelleen, mutta mitään ei ole tapahtunut. "Kun meillä oli yli kolmen kuukauden sähkökatko, valtuutetusta ei näkynyt vilaustakaan", Bakarr sanoo.

Roolit hukassa

Sierraleonelainen Kampanja äänettömien puolesta (Campvo) -järjestö on saanut Britanniasta tukea kuntademokratian puutteiden kartoittamiseen.

Kysely paljasti, etteivät valtuutetut ole kokoontuneet äänestäjien kanssa ruotimaan paikallisia ongelmia ja tarpeita.

Kuntapäättäjien roolit ja vastuut eivät ole selviä sen enempää valtuutetuille kuin äänestäjillekään, Campvon johtaja Mohamed Turay vahvistaa.

"Kansalaiset eivät esimerkiksi tiedä, kenen puoleen kääntyä, jos yhteisössä puhkeaa sairausepidemia tai jos vesihuolto tai turvallisuus vaarantuu", hän selittää.

Eräällä Freetownin asuinalueella sattui hiljan muuntajaviasta johtunut sähkökatko. Valtuutettuja ei näkynyt missään, joten muutamat perheenisät kiersivät keräämässä rahaa ja hankkivat tilalle uuden muuntajan jaksamatta odottaa sähkölaitoksen hidasta reagointia.

"Pakko pysyä piilossa"


"Meidän on pakko pysyä näkymättöminä", Bon maaseutualueen kunnanvaltuutettu Michael Bayoh puolustautuu. Jos äänestäjiä kutsuu kokoukseen, nämä odottavat ilmaista tarjoilua, eikä siihen ole varaa, hän selittää.

Moni valtuutettu on vähän koulutettu ja vailla työtä. He kuvittelivat, että valtuustopaikka tekee köyhyydestä lopun.

Luottamustehtävästä ei kuitenkaan makseta palkkaa. Kokouspalkkio on vajaat 50 euroa kuukaudessa, ja se maksetaan neljännesvuosittain. Syrjemmällä asuvat valtuutetut eivät monesti pääse edes kokouksiin matkarahojen puuttuessa.

Äänestäjien silmissä kaikki poliitikot ovat kuitenkin rikkaita. "Meiltä vaaditaan rahaa yhteisön hankkeisiin ja jopa kotitalouksien menoihin", Bon alueen valtuutettu Remi Martin sanoo.

"Kun ei pysty vastaamaan odotuksiin, alkaa kaivaa hautaansa seuraavia vaaleja ajatellen", Bayoh vahvistaa.

Demokratian etsikkoaika

Kokemuksen puute mutkistaa demokratiaa Sierra Leonen kunnissa. Vastuun siirto kunnanvaltuustoille laahaa aikataulusta jäljessä. Tärkeimmät palvelut, kuten vesi- ja jätehuolto tai tienrakennus, ovat edelleen keskushallinnon hoidossa.

Lisäksi perinteiset päälliköt ovat haluttomia luopumaan heille pitkään kuuluneesta oikeudesta koota paikallisverot ja päättää varojen käytöstä.

Sierra Leonen vallan hajautusta valvova sihteeristö on nyt listannut valtuutettujen koulutuksen minimivaatimukset. Luvassa on kursseja ja teknistä apua.

Campvo-järjestö aikoo parantaa päättäjien ja kansalaisten yhteyksiä, jotta odotukset ja todellisuus lähentyisivät.

Sierra Leone:

  • Valtio Länsi-Afrikassa
  • Asukkaita 5,8 miljoonaa 
  • Alle 1,25 dollarilla päivässä eläviä 53,4 %
  • Yli 15-vuotiaista lukutaidottomia 60,2 %
  • Sijoitus Inhimillisen kehityksen indeksissä 158/169

(Lähde: YK)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia