Kahvitulot kasvuun Etiopiassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kahvitulot kasvuun Etiopiassa

Etiopialaisille kahvinkasvattajille on luvassa aiempaa enemmän tuloja maan päästyä sopimukseen yhdysvaltalaisen Starbucks-yhtiön kanssa. Etiopian patenttioikeudet turvaavaa sopimusta tarjotaan malliksi muidenkin kehitysmaiden vientikauppaan.

Etiopialaisille kahvinkasvattajille on luvassa aiempaa enemmän tuloja maan päästyä lopulta sopimukseen yhdysvaltalaisen Starbucks-yhtiön kanssa. Etiopian patenttioikeudet turvaavaa sopimusta tarjotaan malliksi muidenkin kehitysmaiden vientikauppaan.

Sopimus vastaa 21. vuosisadan vaatimuksia, sillä siinä on kyse oikeusista eikä hyväntekeväisyydestä ja kumppanien tasavertaisuudesta lyhytnäköisen voitontavoittelun sijasta, avustushärjestö Oxfamin Amerikan-osaston johtaja Raymond C. Offenheiser hehkuttaa. Järjestö on ollut lokakuusta lähtien Etiopian tukena kauppaneuvotteluissa.

Kansainvälisen kaupan luotsaaminen tasa-arvoisempaan ja reilumpaan suuntaan edellyttää, että köyhät maat saavat täyden hyödyn tuotteidensa teollis- ja tekijänoikeuksista.

Kansainvälisten yritysten on kannettava siinä yhteiskuntavastuunsa, Offenheiser jatkaa.

Immateriaalisia eli henkisiä tekijänoikeuksia on perinteisesti käytetty pikemminkin ylikansallisten yhtiöiden eduksi, kun nämä ovat patentoineet köyhien tuoteita omiin nimiinsä. Esimerkiksi monet luonnosta saatavat lääkkeet on näin hinnoiteltu vähävaraisten ulottumatomiin.

Washingtonilainen Light Years -järjestö arvioi, että jakeluporras kahmii 90-95 prosenttia köyhien maiden tuotteiden arvosta. Erittäin harvat tuottajat ovat saaneet patenttioikeudet itselleen.

Etiopian viime vuonna alkanut taistelu kahvistaan kuuluu ensimmäisiin yrityksiin muuttaa kaupan pelisääntöjä. Maa halusi rekisteröidä oikeutensa perinteisiin kahvimerkkeihinsä tärkeissä ostajamaissa, kuten Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Japanissa. Rekisteröinti onnistui muun muassa Harar-, Sidamo- ja Yirgacheffe-merkin osalta.

Seattlessa päämajaansa pitävä Starbucksin valtava kahvilaketju kuitenkin viivytteli oikeuksien myöntämistä vastoin lupauksiaan ja sai kansalaisjärjestöt kimppuunsa.

Maailmanlaajuiseksi paisunut painostuskampanja johti tuloksiin kesäkuun lopussa. Starbucks taipui maksamaan pyydetyn hinnan voidakseen markkinoida rekisteröityjä etiopialaisia kahvilaatuja.

Tähän asti kahvintuottajille on lirissyt vain pieniä puroja erikoiskahvien hinnoista, jotka ovat usein 5-15-kertaisia vientihintoihin verrattuina.

"Sopimus antaa syyn suhtautua hyvin toiveikkaasti Etiopian kahvialan tulevaisuuteen", maan immateriaalioikeuksien toimistoa johtava Getachew Mengistie sanoo.

"Tämän pitäisi kohtentaa miljoonien köyhien viljelijöiden elämää, koska he voivat lähettää lapsensa kouluun ja päästä terveyspalvelujen piiriin", Oxfamin Offenheiser uskoo.

Maailman köyhimpiin maihin kuuluvan Etiopian 80-miljoonaisesta väestöstä 15 miljoonaa henkeä saa suoraan tai välillisesti elantonsa kahvista.

Starbucksin nettotuotto nousi viime vuonna 22 prosenttia ja oli liki kuusi miljardia euroa. Etiopian kansantuote vuonna 2005 oli vajaat yhdeksän miljardia euroa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia