Kahvilavapaaehtoisia | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kahvilavapaaehtoisia

Reilun kaupan puolesta Repu ry etsii kahvilavapaaehtoisia Imagine-hyväntekeväisyysfutisturnaukseen.

Imagine-hyväntekeväisyysfutisturnaus järjestetään Helsingissä Brahen kentällä 28.8.2010 klo 9.00-19.00.  Futisjoukkueiden Atletico Malmin ja Sapan järjestämässä Reilun kaupan jalkapalloilla pelattavassa turnauksessa ottelee yhteensä 16 joukkuetta sekä harrastelija- että kilpasarjassa, ja kaikki turnaukseen liittyvä toiminta on järjestetty vapaaehtoisvoimin tuomaroinnissa ja järjestysmiehistä lähtien. Osallistuvat joukkueet saavat itse päättää, mille hyväntekeväisyysjärjestölle lahjoittavat lyhentämättömänä osallistumismaksunsa, jolloin kaikki varat ohjataan kokonaisuudessaan järjestöille ilman välikäsiä.

Reilun kaupan puolesta Repu ry. pitää tapahtumassa kahvilaa, jossa turnauksen hengen mukaisesti kannatetaan Reilun kaupan ja reilu pelin periaatteita. Nyt etsimme kahvilaan myös vapaaehtoisia koko lauantaipäiväksi. Osallistuville tarjotaan tällä kertaa perinteisten määrättömän kahvin ja teen sekä yhdessä tekemisen lisäksi myös mahdollisuus osallistua maksutta turnauksen iltabileisiin ravintola Bullmannissa (Fleminginkatu 21). Mukavaa meininkiä on siis luvassa myös itse turnauksen jälkeen!

Tarjolla on kolme vuoroa, joihin kaikkiin kaivattaisiin nyt vähintään kahta vapaaehtoista. Ensimmäinen vuoro on 8.30-11.00 (rakennus), toinen vuoro 11.00-15.00 ja kolmas vuoro 15.00-19.00 (purku). Aiempaa kokemusta kahvilatyöskentelystä ei tarvita, aktiivinen ja reilu asenne riittää.

Tarvittaessa voimme myös järjestää perehdytyksen ennen tapahtumaa, jos sille on kysyntää. Mukaan voi ilmoittautua laittamalla sähköpostia Reetalle osoitteeseen reeta(at)repu.fi, tai soittamalla 044 595 0094. Kerro myös samalla, mihin vuoroon haluaisit tulla. Reilu meininki, futis ja loppukesän lauantai, tule sinäkin mukaan!

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia