Juopottelu karkasi käsistä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Juopottelu karkasi käsistä

Juominkien päätteeksi joulukuussa kuolleen kiinalaisen poliisin esimiehet halusivat julistaa tämän työn ääreen uupuneeksi marttyyriksi, jotta perhe saisi paremman korvauksen.

Juominkien päätteeksi joulukuussa kuolleen kiinalaisen poliisin esimiehet halusivat julistaa tämän työn ääreen uupuneeksi marttyyriksi, jotta perhe saisi paremman korvauksen.

Kotikaupunkinsa Shenzhenin virkamiesten kanssa ryypiskellyt poliisi olikin tavallaan virantoimituksessa. Kosteista juhlista on tullut niin olennainen osa Kiinan virkakulttuuria, että työtä ja vapaa-aikaa on vaikea erottaa toisistaan.

Tutkijoiden arvioiden mukaan Kiinan virkamieskunta käyttää juhlimiseen vuosittain yhteiskunnan varoja 53 miljardia euroa eli reilusti yli Suomen valtion vuosibudjetin.

Rahojen ohella pelissä ovat henki ja terveys. Viime vuonna kerrottiin kolmen kommunistipuolueen virkailijan kuolleen viinaan.

Edellisvuonna muuan shenzeniläinen vanhempi virkamies menetti työnsä, kun internetiin ilmestyi video, jossa hän ahdisteli humalassa 11-vuotiasta tyttöä.

Pohjanmaan kautta

Kiinan eliitin juhlissa juodaan riisistä tai durrasta tislattua viinaa, ja malja pitää tyhjentää pohjaan asti.

"Jouduin jäämään varhaiseläkkeelle, koska tein työni liian hyvin", entinen virkamies Long Bowen tunnusti kommunistipuolueen nettisivuilla.

Aikanaan lupaava koripalloilija jäi eläkkeelle, kun hänellä todettiin diabetes, maksakirroosi ja vesivatsa.

"Ruumiini ei kestänyt vuosikausien 'ankaraa työntekoa'", hän kirjoitti.

Longilla oli tuuria, sillä viime vuonna julki tulleissa puoluepamppujen alkoholikuolemissa yksi menehtyi sydänkohtaukseen kesken juhlien, toinen vaipui koomaan ja kolmas kuoli alkoholimyrkytykseen.

Ryyppyjuhlat sekä niihin liittyvä korruptio ja tuhlaus huolestuttavat Kiinan johtoa. Helmikuussa puolue antoi uudet eettiset ohjeet, joihin sisältyy 52 määräystä virkailijoille. Mahtailevat häät ja hautajaiset kiellettiin.

Yökerhokulttuuri leviää

Kiinan keskiluokan kasvu on kuitenkin levittänyt juhlimiskulttuurin virkamieskuntaa laajemmalle, ja nuorisokin on löytänyt tiensä yökerhoihin.

Pekingin keskustan megaklubit pursuvat viikonloppuisin nuoria ja varakkaita kiinalaisia, joille juoma maistuu.

Pankin myyntijohtaja Cao Yong, 25, viihtyy karaokebaareissa ja tanssipaikoissa. Juomiin kuluu 20-30 euroa illassa.

"Vanhempani eivät tiedä tästä. He eivät asu Pekingissä, joten en aio kertoa heille harrastuksestani", Cao sanoo.

Projektijohtajana it-yrityksessä työskentelevä Liu Qingyun, 25, nauttii yöelämästä.

"Siellä tapaa vanhoja ystäviä ja saa uusia. Työpäivän tai -viikon jälkeen on rentouttavaa mennä baariin ja ottaa muutama drinkki", hän sanoo.

Riskit kasvavat

 


Kiinalaisten nuorten juominen lisääntyi 500 prosenttia 20 vuodessa, ja alkoholin aiheuttamista ongelmista kärsivät ovat vallanneet 80 prosenttia mielenterveyspotilaiden sairaalapaikoista, Maailman terveysjärjestö WHO raportoi vuonna 2006.

Samana vuonna Pekingin yliopistossa tehtiin kysely peruskoulun ja lukion 7-12-luokkalaisille. Yli 50 000 vastanneesta reilu puolet kertoi käyttäneensä alkoholia ja 14 prosenttia myönsi olleensa humalassa edeltävän vuoden aikana.

"Nuorten juopottelu on ongelma, johon on kiinnitettävä huomiota", Keskietelän yliopiston mielenterveyden laitoksen professori Hao Wei penää.

Alkoholinkulutus on seurannut talouskasvua, ja vaikka valtio pyrkii tarttumaan ongelmiin, kansallista alkoholin vastaista ohjelmaa ei ole laadittu, hän moittii.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia