Israelin pääministeri suututti palestiinalaiset | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Israelin pääministeri suututti palestiinalaiset

Yhdysvaltain aloitteellisuuden aikaansaama
toiveikkuus Lähi-idän rauhan suhteen palautui Israelin pääministerin
linjapuheen jälkeen pettyneeksi sättimiseksi.

Yhdysvaltain aloitteellisuuden aikaansaama toiveikkuus Lähi-idän rauhan suhteen palautui Israelin pääministerin linjapuheen jälkeen pettyneeksi sättimiseksi.

Pääministeri Benjamin Netanjahu "saa odottaa tuhat vuotta" ennen kuin palestiinalaiset suostuvat ehtoihin, joita hän esitti 14. kesäkuuta, palestiinalaisten pääneuvottelija Saeb Erkat kommentoi.

Netanjahun puheessa oli kyse poliittisesta selviytymiskamppailusta ristiriitojen keskellä. Yhtäältä Yhdysvaltain presidentti Barack Obama painostaa Israelia hyväksymään rauhan kahden valtion ratkaisun pohjalta. Kotimaassa taas Netanjahua tukeva oikeisto vastustaa itsenäisen Palestiinan valtion perustamista.

Pettyneimpiä olivat kuitenkin palestiinalaiset, joille ei luvattu miehityksen loppumista. Lisäksi Netanjahu haluaa pitää koko Jerusalemin, jonka itäosaa palestiinalaiset kaavailevat omaksi pääkaupungikseen, eikä salli palestiinalaispakolaisten palata mailleen.


Aseeton valtio


Laittomien juutalaissiirtokuntalaisten nimittäminen "israelilaisiksi pioneereiksi" kasvatti suuttumusta. Yhdysvaltain hallitusta kiinnosti Netanjahun puheessa eniten se, tunnustaako hän palestiinalaisvaltion tarpeellisuuden.

Netanjahu teki sen, mutta ankarin ehdoin: jos palestiinalaiset tunnustavat Israelin juutalaisten valtiona, heille voidaan sallia oma armeijaton valtio.

Netanjahu lienee laskenut, että palestiinalaiset pelastavat hänet rauhanneuvotteluilta torjumalla hänen ehtonsa. Hän ikään kuin kamppasi palestiinalaiset Obaman raottamalle rauhan ovelle.

Netanjahu muotoili kantansa palestiinalaisvaltioon niin sotkuisesti, että Israelin oikeisto ja uudisasukkaat eivät näe sitä todellisena uhkana siirtokunnille.

"Emme pidä siitä, mutta sen kanssa voi elää", siirtokuntalaisten johtaja Dani Dayan sanoi.


Yhdysvallat jatkaa painostusta


Israelin tulokseton rauhanteko palestiinalaisten kanssa on ollut konstikasta 20 vuotta. Vaikka hallitus on sitoutunut rauhan edistämiseen, siirtokuntien rakentaminen on jatkunut, mikä on saanut palestiinalaiset esittämään uusia ehtoja.

Nyt Yhdysvallat on puuttunut peliin. Se esittää uskovansa, että Netanjahu on tosissaan kahden valtion ratkaisun takana ja kutsuu puhetta tärkeäksi askeleeksi eteenpäin.

Yhdysvallat näyttää valmiilta jatkamaan painostustaan rauhanprosessin puolesta huolimatta siitä, että palestiinalaiset nikottelevat sen ehtojen kanssa.

Israelin television politiikan toimittaja Yaron Dekel arvioi, että Netanjahun puhe oli suunniteltu parantamaan tämän painostusasemia Yhdysvaltain Iranin-politiikan suhteen.

Netanjahu kuitenkin sivuutti tärkeitä asioita, kuten Yhdysvaltain vaatimuksen siirtokuntien rakentamisen jäädyttämisestä, eikä USA välttämättä tyydy siihen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia