Iranin kulutusjuhla jatkuu pakotteista huolimatta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Iranin kulutusjuhla jatkuu pakotteista huolimatta

Tavalliset iranilaiset jatkavat elämäänsä ja kuluttamista kansainvälisistä talouspakotteista suuresti hätkähtämättä.

Kansainvälisillä talouspakotteilla yritetään ahdistaa Irania lopettamaan ydinohjelmansa, mutta tavalliset iranilaiset kuluttavat entiseen malliin.

Pakotteet yhdessä korkean inflaation, työttömyyden ja maata ravistelevan pankkiskandaalin kanssa toki hermostuttavat iranilaisia. Ulkomaisten tarkkailijoiden odottamat mielenosoitukset kuitenkin viipyvät, ja shoppailu jatkuu. Kaupankäynti on olennainen osa iranilaista identiteettiä ja perinteitä.

Myös lahjojen antamisen perinteestä pidetään kiinni eli kylään ei mennä tyhjin käsin. Siksi kukka- ja makeiskauppiaat pärjäävät, vaikka hammaslääkäreillä on pulaa potilaista.

Hinnat eivät hirvitä

Iranin valtio on leikannut tukiaan, mikä on nostanut perustarvikkeiden hintoja. Keskivertoiranilainen on kuitenkin yhä kaukana nälkärajasta, ja valtio jakaa nyt raha-apua sitä hakeville.

Basaariin piipahtanut nuori Golnaz-niminen kirjanpitäjä tienaa 375 euroa kuussa. Hän ei silti hätkähdä, kun pienestä paketista kuivattuja hedelmiä pyydetään 4,5 euroa.

"Hinta on mikä on. Minun sukupolveni on tottunut siihen, että kaikki kallistuu", Golnaz sanoo.

Myös Iranin ravintolaelämä on vilkasta, ja kaupunkeihin syntyy jatkuvasti uusia kuppiloita. Niihin jonotetaan, vaikka annosten hinnat ylittävät vastaavan eurooppalaisen tason.

Tarjolla on niin sushia kuin burritojakin. Alkoholikiellon vuoksi Iranista ei löydy baareja tai klubeja, mutta muodikkaat kahvilat kukoistavat. Viiden euron cappuccino on normaali tilaus.

Ravintolalasku tasataan

Iranilaiset ovat kuitenkin alkaneet tasata ravintolalaskuja. Kun porukalla nautitun illallisen hinta saattaa ylittää nuoren kuukausipalkan, kuluja on järkevää jakaa.

"Jakaminen tuntui minusta ensin niuholta, mutta nyt tajuan sen järkevyyden. On hölmöä taistella siitä, kuka saa maksaa", eräs kolmekymppinen tietokoneinsinööri tunnustaa.

"Kahdesta asiasta iranilaiset eivät luovu. Toinen on ruoka ja toinen ylellisyystavarat: uudet vaatteet, kännykät ja jopa autot niille joilla on varaa", toimittajana työskentelevä Shabnam kertoo.

"Se ei ehkä ole järkevää, mutta kannamme huolta siitä, mitä muut meistä ajattelevat", hän lisää.

Tuonti jyllää

Iranin riippuvuus tuontitavarasta on kasvussa. Kotimainen liha maksaa 15 euroa kilo, mutta eteläamerikkalainen vain 4,5 euroa.

Tavaraa virtaa rajan yli Turkista, jonne iranilaiset tekevät myös viisumivapaita ostosmatkoja.

Tärkein tuontimaa on kuitenkin talouspakotteista piittaamaton Kiina. Sieltä on alkanut tulla myös yrityksiä Iraniin.

Iran on viime vuosina noussut alueen johtavaksi autonvalmistajaksi ja viejäksi. Samaan aikaan Teheran on täyttynyt kalliista ulkomaisista tuontiautoista. Vaikka polttoaineen hinta nelinkertaistui hiljan, Teheranin kuuluisat ruuhkat ovat ennallaan.

Iranin islamilaisella tasavallalla on vuosikymmenten kokemus talouspakotteiden kiertämisestä. Tavaroita hankitaan välikäsien kautta ja esimerkiksi lentokoneen polttoaine ostetaan matkalaukullisella käteistä, jos ei muu auta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia