IMF pelastaa Irlannin, mutta miten sille itselle käy? | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

IMF pelastaa Irlannin, mutta miten sille itselle käy?

Kansainväliselle valuuttarahastolle IMF:lle kaavaillaan keskeistä roolia Irlannin talouskriisin pelastajana. Kepan Blogissa Jukka Aronen muistuttaa, ettei IMF:n aikaisempi toiminta vakuuta sen kykyä kriisin ratkaisemiseen. Pikemminkin IMF on luonut kriisejä ja rahaston omat rahat ovat olleet vaarassa loppua.

IMF:n lähtökohtana on aina ollut sitouttaa avustettava maa noudattamaan lainan mukana tulevia tiukkoja ehtoja talouden tasapainottamiseksi. "Washingtonin konsensus" - nimellä tunnetut ehdot ovat kovin yksisilmäisiä: valtion menot pitää saada kuriin, valtionyritykset on yksityistettävä ja taloudet avattava ulkomaiselle kilpailulle. Samaa lääkettä tarjottiin kaikille kehitysmaille tilanteesta riippumatta.

Juuri päättyneessä Soulin G20-kokouksessa vanhan mallin tilalle tarjottiin uutta Soulin kehityskonsensusta, jonka pääperiaatteena on valtion roolin tunnustaminen kehityksessä ja kehitysmaan oman tahdon kunnioittaminen reformeja laadittaessa. Yksityissektorin ja infrastruktuurin painottamisesta huolimatta Soulin konsensus vie kehitysjattelua oikeaan suuntaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia