Imetys pelastaisi miljoonan lapsen hengen | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Imetys pelastaisi miljoonan lapsen hengen

Alle 40 prosenttia kehitysmaiden vauvoista saa pelkkää rintamaitoa puolivuotiaaksi, kertoo Pelastakaa Lapset.

Alle 40 prosenttia kehitysmaiden vauvoista saa riittävästi rintamaitoa, vaikka parhaassa tapauksessa imetys voi pelastaa lapsen hengen, käy ilmi Pelastakaa Lasten Maailman äitien tila -raportista.

Jos vauvat saisivat suositusten mukaisesti pelkkää rintamaitoa puolivuotiaiksi asti, jopa miljoonan lapsen henki voisi pelastua vuosittain, raportissa todetaan.

Imetys olisi raportin mukaan yksi ratkaisu esimerkiksi lasten aliravitsemukseen, joka on syynä yli kolmannekseen lapsikuolemista.

Monille vauvoille annetaan kuitenkin rintamaidon sijaan muita nesteitä, kuten vettä tai eläinten maitoa, äidinmaidonvastiketta tai kiinteää ruokaa. Esimerkiksi likaisen veden sekoittaminen äidinmaidonvastikkeeseen aiheuttaa ripulia ja voi johtaa lapsen menehtymiseen.

Vuosittain ilmestyvä Maailman äitien tila -raportti panee maailman maat järjestykseen äitien tilanteen mukaan. Listauksen mukaan Norja on maailman paras maa olla äiti, Niger pahin. Suomi on listauksen sijalla kuusi.

Raportin teemana on tänä vuonna ravitsemus, sillä se on keskeinen tekijä äitien ja lasten terveydessä. Listauksen kymmenestä häntäpään maasta seitsemän on tällä hetkellä ruokakriisissä.

Lapsikuolleisuus vähenee Afrikassa

Vaikka lasten aliravitsemus on edelleen vakava ongelma, positiivistakin kehitystä on tapahtunut. Maailmanpankin tuoreen tutkimuksen mukaan Saharan eteläpuolisessa Afrikassa lapsikuolleisuus on vähentynyt nopeammin kuin toivottiin, 5,9 prosenttia vuodessa vuodesta 2005 lähtien.

Kepa.fin siteeraaman tutkimuksen mukaan syynä ovat muun muassa elinolojen parantaminen sekä esimerkiksi hyttysverkkojen jakaminen. Parhaiten on pärjännyt Kenia, jossa viidessä vuodessa luvut ovat romahtaneet alle puoleen: tuhannesta lapsesta kuolee enää 22 aiemman 47:n sijaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia