Ilmasto haastaa kahvintuottajat Costa Ricassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ilmasto haastaa kahvintuottajat Costa Ricassa

Ongelmien torjumiseksi maassa on kehitetty yhteisrintamassa muun muassa ilmastonmuutosta aiempaa paremmin kestäviä kahvilajikkeita sekä parannettu viljelytekniikkaa.

(IPS) -- Ilmastonmuutos tuo uusia ongelmia kahvinkasvattajille Costa Ricassa. Kasvipensaita on suojattava liialta lämmöltä ja yleistyviltä kasvitaudeilta.

"Kahvisatomme ovat heikentyneet kasvitautien ja papujen liian varhaisen kypsymisen takia", kertoo Maritza Calderón vuoristoiselta Llano Boniton alueelta, joka sijaitsee 175 kilometriä kaakkoon pääkaupungista San Josésta.

Australialainen Climate Institute varoitti hiljan, että samat ongelmat uhkaavat kaikkia perinteisiä kahvintuottajamaita. Costa Ricassa niitä torjutaan yhteisrintamassa, johon ovat liittyneet kahvintuottajien ohella tutkijat ja valtion laitokset.

On kehitetty uusia, ilmastonmuutosta aiempaa paremmin kestäviä kahvilajikkeita, parannettu viljelytekniikkaa sekä lannoitteita ja istutettu muita kasveja varjostamaan kahvipensaita.

Teatteri kahvirahoilla

Kahvi on olennainen osa 3,8 miljoonan asukkaan Costa Rican historiaa yli 200 vuoden ajalta. Esimerkiksi pääkaupungissa sijaitseva Kansallisteatteri rakennettiin 1800-luvun lopulla kahvinviennistä perityillä verorahoilla.

Vuosina 1984–2014 Costa Rican kahvitilojen määrä kutistui 34 000:stä 26 000:een. Taustalla ovat kansainvälinen hintakilpailu ja kaupungistumisen kiihdyttämä maan kysyntä.

Vuonna 2013 lämpenevä ilmasto toi kahviruosteeksi kutsutun sienitaudin Keski-Amerikkaan ja Costa Rica joutui naapurimaiden tavoin julistamaan kansallisen hätätilan.

Maatalousministeriön mukaan kahvintuottajaperheitä on nyt noin 40 000 ja viljelyssä 85 000 hehtaaria. Jäljellä olevat tuottajat keskittyvät laatuun.

"Costa Ricaa pidetään kansainvälisesti kahvintuotannon kärkimaana, joten ratkaisuja ilmastonmuutoksen aiheuttamiin ongelmiin on etsittävä täältä", trooppisen maatalouden tutkimus- ja koulutuskeskuksessa (Catie) työskentelevä brasilialainen Elías De Melo sanoo.

Oppia mallitiloilta

Costa Rican kahvintuotantoalueet toimivat biologisina käytävinä, jotka torjuvat eroosiota ja elättävät tuhansia perheitä, De Melo selittää. Hän on mukana hankkeessa, joka aikoo perustaa useita mallitiloja kuudelle kahvintuotantoalueelle eri puolille maata.

Banaanikasveilla ja hedelmäpuilla on iso tehtävä kahvipensaiden varjostamisessa sekä veden sitomisessa maahan. Samalla ne tuottavat ruokaa omistajilleen. "Ilmastonmuutokseen sopeutumisesta ei voi puhua ilman puita", De Mello vakuuttaa.

Tuottajia kannustetaan vaihtamaan kahvipensaansa kestävämpiin lajikkeisiin, mutta se vaatii tukea tai edullisia lainoja, koska hintaa kertyy yli 7 000 euroa hehtaaria kohti.

Hanke on saanut vajaat 100 000 euroa tukea kansainväliseltä rahastolta, joka tukee kehitysmaiden sopeutumista ilmastonmuutokseen. Rahasto on myöntänyt Costa Ricalle kaikkiaan yhdeksän miljoonaa euroa 30 hankkeeseen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia