HRW: Israelin lopetettava Gazan siviilien tappaminen | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

HRW: Israelin lopetettava Gazan siviilien tappaminen

Gazan turva-aidan läheisyydessä on ammuttu tänä vuonna yli 60:tä ihmistä, kuolleista yksi oli kehitysvammainen.

Israelin armeija on tappanut tänä vuonna neljä ja haavoittanut yli 60:tä siviiliä lähellä Gazaa ympäröivää aitaa. Maa rikkoo ampumisilla kansainvälistä humanitaarista lakia, kritisoi ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch (HRW).

HRW:n mukaan edes Israelin armeija itse ei ole väittänyt, että kukaan järjestön tutkimasta seitsemästä ampumisen uhrista olisi ollut mukana sotilasoperaatioissa tai että aseistettuja ryhmiä olisi ollut alueella samaan aikaan. Kuolleiden joukossa on muun muassa kotimatkalla eksynyt vammainen nainen sekä peurasta kuvaa ottamaan pysähtynyt nuori mies.

"Kuukausi toisensa jälkeen Israelin joukot ovat haavoittaneet ja tappaneet aseistamattomia palestiinalaisia, jotka eivät tehneet muuta kuin ylittäneet näkymättömän, muuttuvan rajan, jonka Israel on vetänyt Gazan suoja-alueen sisälle", HRW:n Lähi-idän johtaja Sarah Leah Whitson sanoo.

Israel vetäytyi Gazasta vuonna 2005, mutta alue on yhä saarrettu ja sitä ympäröi aita, jota puolestaan ympäröi suoja-alue. Moni palestiinalainen käyttää aluetta maanviljelykseen tai esimerkiksi kerätäkseen metallia.

Israel on julistanut suoja-alueen laajuudeksi 300 metriä, eikä sen sisäpuolelle ole sallittua mennä. Tammikuussa 600 metrin päässä aidasta kuitenkin ammuttiin 16-vuotias lukiolaispoika, joka oli ystävineen jo poistumassa paikalta varoituslaukausten jälkeen, HRW kertoo.

Järjestö muistuttaa, että kansainvälisen ihmisoikeuslain mukaan tappavaa voimaa on oikeus käyttää vain, kun se on ehdottoman välttämätöntä ihmishenkien pelastamiseksi. Hyökkäykset voidaan kohdistaa vain sotilaskohteisiin tai vihollisuuksiin osallistuneisiin siviileihin. Pelkkä kielletylle alueelle tuleminen ei oikeuta ampumiseen, järjestö muistuttaa.

Israelilaisen B'Tselem-ihmisoikeusjärjestön mukaan Gazan aidan läheisyydessä kuolleiden määrä on kasvanut. Viime vuonna tammikuun ja joulukuun puolivälin välisenä aikana tapettiin vain yksi siviili, järjestö kertoo.

YK:n tilastojen mukaan Israelin joukot ovat tänä vuonna tappaneet Gazassa sekä Israelin miehittämällä Länsirannalla yhdeksän palestiinalaista siviiliä sekä haavoittaneet 608:aa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia