Hallitus pakkohäätää romaneja Belgradissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Hallitus pakkohäätää romaneja Belgradissa

Serbiassa kaupunkien viranomaisten sijasta häätöihin on ryhtynyt maan vaaleilla valittu hallitus.

27 romaniperhettä uhkaa häätö kodeistaan Serbian pääkaupungissa Belgradissa. Asuinalueelle on tarkoitus rakentaa valtionyhtiön taloja.

Amnesty Internationalin mukaan valtion viranomaiset antoivat asukkaille 48 tuntia aikaa lähteä kodeistaan Uuden Belgradin alueelta. Perheille ei tarjottu vaihtoehtoista majoituspaikkaa. Häädettyjen joukossa on useita lapsia.

"Belgradin romaneja työnnetään edelleen kaduille ilman sopivan asunnon tarjoamista tilalle. Viranomaisten toiminta ei ole hyväksyttävää, ja se on lopetettava", sanoi John Dalhuisen, Amnesty Internationalin Euroopan ja Keski-Aasian apulaisjohtaja.

Kaksikymmentä häädetyistä perheistä ovat maan sisäisiä evakoita Kosovosta.

”Hallituksella on velvoite antaa heille suojelua ja avustusta. Sen sijaan heidät on jätetty epävirallisiin asuntoihin. Hallituksen pitäisi tarjota asunto näille perheille, jotka ovat olleet Serbiassa 12 vuotta ilman asianmukaista asuntoja."

Amnesty on toistuvasti vaatinut Serbian hallitusta ottamaan käyttöön lain, joka kieltäisi pakkohäädöt.

Romanit ovat joutuneet häädetyiksi Belgradissa ainakin vuodesta 2000 lähtien, jolloin Kosovosta evakoiksi lähteneet romanit etsivät sieltä apua ja suojelua.

Jos häätö toteutuu, se on ensimmäinen, jonka toteuttaa kaupunkien viranomaisten sijasta hallitus.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia