Hae reiluttajaksi | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Hae reiluttajaksi

Repun Reiluttaja - Reilu kuluttaja -koulutus järjestetään jo kolmatta kertaa, nyt Helsingissä la 25. - su 26. syyskuuta. Hakuaika on parhaillaan käynnissä ja jatkuu 28.6. saakka. Hae mukaan koulutukseen ja ryhdy Reiluttajaksi, reilun kuluttamisen asiantuntijaksi!

Koulutukseen voi hakea kuka tahansa reilusta ja kestävästä kuluttamisesta kiinnostunut henkilö. Viikonlopun aikana osallistujat saavat tiiviin tietopaketin maailmankaupasta, Reilusta kaupasta ja vastuullisesta kuluttamisesta. Lisäksi koulutettavat saavat vinkkejä siihen, kuinka jokainen aktiivinen kuluttaja voi viestiä näistä teemoista myös omissa sidosryhmissään. Aiemmat koulutukset ovat saaneet erittäin hyvää palautetta osallistujilta ja Reiluttajat ovat myös koulutuksen jälkeen hyödyntäneet tietouttansa järjestämällä monipuolista toimintaa ympäri Suomen.

Lauantaina tutuksi tulevat sekä Reilun kaupan kriteerit, että merkkijärjestelmän sertifiointi ja valvonta. Reilu kauppa ja media -osiossa syvennytään järjestelmää koskevaan uutisointiin ja viestintään, sekä Reilun kaupan järjestelmää koskevaan kritiikkiin. Vierailevina kouluttajina toimivat Reilun kaupan edistämisyhdistyksen viestintäpäällikkö Janne Sivonen sekä Reilun kaupan järjestelmää valvovan FLO-CERT:in Sami Turunen.

Sunnuntain erikoistumisryhmissä keskustellaan Reilusta työstä ja Reilun kaupan järjestelmästä suhteessa vapaaseen kauppajärjestelmään. Kouluttajina toimivat mm. Tytti Nahi Kepasta, Suomen Puhtaat vaatteet -kampanjan koordinaattori Lotta Staffans sekä Repun toiminnanjohtaja Heta Niemi.

Kaikille Reiluttajille maksetaan lounaat ja matkat, Repun jäsenille lisäksi tarvittaessa myös majoitus.

Hakulomake ja lisätietoja löytyy Reiluttajien nettisivuilta: www.reiluttaja.fi

Lisätietoja antaa myös koulutusten koordinaattori Reeta Partanen: reeta(a)repu.fi tai 044 595 0094. Koulutukseen valitaan yhteensä 35 henkeä hakemusten perusteella ja valinnoista ilmoitetaan viimeistään heinäkuun toisella viikolla.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia