Eva Ahlströmin säätiöltä 200 000 euroa UNICEFille | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Eva Ahlströmin säätiöltä 200 000 euroa UNICEFille

Suurlahjoituksella tuetaan vesiprojektia Intian köyhimmillä seuduilla.

(Kuva: IRLI / cc 2.0)

Viime vuonna perustettu Eva Ahlströmin säätiö on lahjoittanut 200 000 euroa UNICEFin Intiassa aloittavan vesiprojektin tukemiseksi.

Intian Madhya Pradeshin alueella aloittava kolmivuotinen projekti rakentaa seudulle kaivoja, parantaa saniteettihuoltoa ja antaa hygieniakoulutusta. Projektiin kuuluu 150 koulua, joiden kautta tavoitetaan yhteensä 37 500 intialaista lasta ja 15 000 perhettä, UNICEF kertoo.

Madhya Pradeshin lasten yleisin kuolinsyy on edelleen likaisesta vedestä johtuvat taudit kuten ripuli, järjestö sanoo.

Eva Ahlströmin säätiö perustettiin vuonna 2010 teollisuussuvun viidennen sukupolven toimesta. Säätiö tukee ennen kaikkea huonoissa olosuhteissa eläviä naisia ja lapsia niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Ahlströmin yrityksen perustajat Antti ja Eva Ahlström painottivat jo yli sata vuotta sitten sosiaalisen vastuun kantamista ja jakoivat lahjoituksia kulttuurin, kansakoulujen ja sairaaloiden perustamiseksi.

"Iloitsemme suuresti siitä, että Eva Ahlströmin säätiö jatkaa Antti ja Eva Ahlströmin perinnettä, ja kantaa vastuuta nyt myös kehitysmaiden lasten hyvinvoinnista ja koulutuksesta", sanoo Suomen UNICEFin pääsihteeri Marja-Riitta Ketola.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia