EU:n siirtolaisuuspolitiikkaa halutaan uudistaa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

EU:n siirtolaisuuspolitiikkaa halutaan uudistaa

Komissio ehdottaa rajavalvonnan ja maahanmuuton kriteerien tiukentamista.

Pohjois-Afrikan kriisin nostattamat siirtolaisuusvirrat ovat herättäneet EU:n sisällä tarpeen arvioida uudelleen maahanmuuttopolitiikkaa ja sen käytäntöjä, kirjoittaa kansalaisjärjestöjen EU-yhdistys Kehys ry. EU:n komission ehdotuksessa rajavalvontaa ja Schengen-sopimuksen ehtoja halutaan tiukentaa ja samalla lisätä koulutettua työperäistä maahanmuuttoa.

Komission ehdotus siirtolaisuuspolitiikan uudistamisesta jakaa mielipiteitä. Parlamentin oikeisto-konservatiivisiipi kannattaa rajavalvonnan tiukentamista ja haluaa näin rajoittaa siirtolaisuusvirtojen liikkeitä Eurooppaan. Vasemmistosiipi ja vihreät ovat puolestaan huolissaan tästä kehityksestä.

EU:n vasemmistosiiven, vihreiden  ja myös osan liberaaleista mielestä ehdotus sotii EU:n perustamisperiaatteita vastaan. Sisäinen vapaa liikkuvuus eli Schengen-sopimus on yksi EU:n perustamisen keskeisimmistä päämääristä ja arvoista.

Sisäasiainkomissaari Cecilia Malmström esittää, että Euroopan uuden maahanmuutto- ja siirtolaisuuspolitiikan linjauksien tulee olla valmiina vuoteen 2012 mennessä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia