EU:n ja Israelin väliseen lääkekauppaan helpotuksia | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

EU:n ja Israelin väliseen lääkekauppaan helpotuksia

Kriitikkojen mukaan kauppasopimus antaa ristiriitaisen kuvan unionin kannasta Israelin ihmisoikeusrikkomuksiin. 

EU:n parlamentti on hyväksynyt lääkkeiden tuonnin ja viennin Israeliin ilman erillisiä lisätodistuksia. Sopimus hyväksyttiin huolimatta siitä, että sen pelätään heikentävän EU:n tuomitsevaa suhtautumista Israelin palestiinalaispolitiikaa kohtaan.

Eurooppalaisten palestiinalaisjärjestöjen yhteistyöverkosto ECCP:n mukaan sopimus vahvistaa EU:n ja Israelin suhteita entisestään ja palkitsee Israelia jatkuvista ihmisoikeusrikkomuksista.

Sopimuksen on tarkoitus helpottaa maiden välistä lääkevalmisteiden kauppaa, leikata valmistajien kustannuksia ja tuoda tuotteet markkinoille nopeammin. Eurooppalaisille kuluttajille tämän pitäisi näkyä matalampina hintoina ja laajempana valikoimana.

Vastaavanlaisen kaupan vapauttamisen EU teki palestiinalaishallinnon kanssa viime vuonna. Lisäksi vastavuoroinen kauppasopimus on voimassa Australian, Uuden-Seelannin, Japanin ja Sveitsin kanssa.

EU:lla on tarkoitus neuvotella sopimuksia myös muiden Välimeren maiden kanssa, mukaan lukien muun muassa Algeria, Egypti ja Tunisia.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia