EU:lle oikeus osallistua YK:n yleiskokoukseen | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

EU:lle oikeus osallistua YK:n yleiskokoukseen

YK:n yleiskokouksen päätöksellä Euroopan unioni saa oikeuden osallistua maaryhmänä yleiskokouksen istuntoihin.

YK:n yleiskokous päätti toukokuun alussa antaa Euroopan unionille oikeuden osallistua maaryhmänä yleiskokouksen istuntoihin.

Päätös antaa EU:lle yleiskokouksessa tarkkailijan aseman ilman äänioikeutta. Lisäksi unionilla on nyt oikeus vastata esityksiin ja mahdollisuus tehdä omia suullisia esityksiä yleiskokoukselle. EU:n tekemistä muutosesityksistä kuitenkin äänestetään vain,  mikäli jokin jäsenvaltio niin haluaa.

Yleiskokouksen päätöksen ennakoidaan avaavan jatkossa myös muille maaryhmille, kuten Karibian yhteisö, Afrikan unioni ja Arabiliitto, vastaavanlaisen oikeuden, Suomen YK-liitto kirjoittaa.

Zimbabwe esitti, ettei EU:lle myönnettäisi vastausoikeutta, mutta vastaehdotus kuitenkin hylättiin äänestyksessä. Lopulta päätöslauselma hyväksymisen puolesta äänesti 180 valtiota, yksikään ei äänestänyt vastaan ja kymmenen maata pidättäytyi äänestämästä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia