EU tukee arabimaiden demokratisoitumista | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

EU tukee arabimaiden demokratisoitumista

Euroopan unionin uusi naapuruuspolitiikan strategia lupaa sitä enemmän taloudellista tukea, mitä nopeammin demokratia kehittyy.

Arabimaiden kansannousut ovat herättäneet Euroopan unionin uudistamaan naapuruuspolitiikkaansa. Viime viikolla hyväksytty uusi strategia ehdollistaa EU:n tukea. Mitä nopeammin demokratia kehittyy, sitä enemmän tukea luvataan antaa, Kehys ry kirjoittaa.

EU:n laajentumisesta ja naapuruuspolitiikasta vastaava komissaari Stefan Fülen mukaan tuen ehdollistamisella tavoitellaan sitä, että naapuruuspolitiikkaa jatkossa ohjaavat yhä voimakkaammin unionin yhteiset arvot – ei vain maantiede.

EU:n komissio on päättänyt kasvattaa aikaisemmin hyväksyttyä 2,5 miljardin euron tukipottia vielä 1,24 miljardilla eurolla kolmelle seuraavalle vuodelle. Rahoittajatahoja ovat Euroopan investointipankki, Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki sekä yksittäiset jäsenmaat ja kahdenväliset kumppanuussuhteet.

Naapuruuspolitiikka omana politiikanalanaan perustettiin EU:ssa seitsemän vuotta sitten. Naapurimaiksi lasketaan unionin eteläiset naapurit Pohjois-Afrikassa, Lähi-itä sekä itäiset naapurimme entisen Neuvostoliiton alueelta, eli yhteensä kuusitoista valtiota.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia