EU pakottaa siirtolaisia epäinhimillisiin oloihin | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

EU pakottaa siirtolaisia epäinhimillisiin oloihin

Kreikan täyteen ahdetuissa pidätyskeskuksissa viruu kuukausikaupalla jopa siirtolaislapsia, Human Rights Watch kirjoittaa.

Kreikan maarajan vartioinnissa auttava EU:n rajaturvallisuusvirasto Frontex rikkoo ihmisoikeuslakeja, syyttää ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch (HRW). Järjestön mukaan Frontex on yhdessä Kreikan viranomaisten kanssa siirtänyt kiinniotettuja siirtolaisia epäinhimillisiin ja halventaviin olosuhteisiin.

Frontex on ollut marraskuusta 2010 lähtien mukana vartiomassa Kreikan ja Turkin välistä rajaa, jolta löydetyt siirtolaiset lähetetään Kreikan pidätyskeskuksiin. HRW vieraili vuosien 2010 ja 2011 vaihteessa Kreikassa ja haastatteli kymmeniä siirtolaisia, pakolaisia, turvapaikanhakijoita ja viranomaisia.

Järjestön tuoreen raportin mukaan pidätetyt joutuvat viipymään viikkoja tai kuukausia pidätyskeskuksissa. Joukossa on myös yksin tulleita lapsia, jotka sijoitetaan aikuisten sekaan.

Eräässä keskuksessa pidätettyjä oli 97, vaikka sen kapasiteetti oli 30. Jätevedet valuivat lattioilla, ja HRW:n mukaan haju oli lähes sietämätön. Vartijat käyttivät hengityssuojaimia.

EIT tuomitsee Kreikan olot

HRW:n mukaan Frontex on mukana kohtelussa, joka on sekä ihmisoikeuslakien että EU:n perusoikeuskirjan vastaista. Samaan viittaa myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) kanta.

Ensimmäisen Frontex-tiimin toiminta-aikana EIT antoi tuomion, jonka mukaan Kreikan pidätyskeskusten olot ovat epäinhimilliset ja halventavat. Sen mukaan Belgia, joka oli siirtänyt afganistanilaisen turvapaikan hakijan Kreikkaan, oli rikkonut ihmisoikeuksia.

EU:n oikeus- ja sisäministeriöt aloittivat torstaina 22.9. kokouksen, jossa on määrä hyväksyä muutoksia Frontexin operaatioihin ja ottaa ihmisoikeuskysymykset paremmin huomioon. HRW ei kuitenkaan usko, että muutokset korjaavat tilannetta riittävästi, sillä ne eivät pane Frontexia tilille ihmisoikeusloukkauksista.

HRW:n mukaan Frontex-operaatioiden sääntöjä pitäisi muuttaa ja sen pitäisi joutua rikkomuksista vastuuseen. Tarvittaessa pidätetyt pitäisi siirtää muualle Kreikkaan, jossa pidätyskeskusten olot ovat inhimillisemmät tai tehdä heille tilaa muualla EU:ssa.

HRW muistuttaa, että myös Kreikan on syytä parantaa turvapaikkajärjestelmäänsä, kuten se on luvannut.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia