EU: Keskitetympää apua ja demokratiatukea | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

EU: Keskitetympää apua ja demokratiatukea

Euroopan komissio haluaa EU:n kehityspolitiikan painopisteiksi keskitetyn kehitysavun, kansalaisyhteiskunnan vahvistamisen ja demokratian.

EU:n haluaa tulevaisuudessa suunnata kehitysapua keskitetymmin kaikkein köyhimmille maille ja EU:n eteläisille naapureille Afrikkaan, linjaa komissio näkemyksiään alustavassa raportissaan. Käytännössä tämä tarkoittaisi monien jo kehittyneempien maiden kuten Brasilian, Intian ja Kiinan EU-kehitysavun merkittävää vähentämistä tai jopa lakkauttamista, Kehys ry uutisoi.

Avun ehtojen tiukentamisen takana on EU:n epäonnistuminen Pohjois-Afrikan demokratian edistämisessä. Myöhemmin syksyllä julkaistavassa raportissaan komissio toivoo, että kehitysavun kriteerit sidottaisiin entistä tiukemmin demokratian ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden kehittämiseen sekä ihmisoikeuksien kunnioittamiseen.

EU:n kehitysyhteistyövaliokunta (DEVE) peräänkuuluttaa kehitysavun käyttämistä erityisesti kolmansien maiden parlamentaarisen järjestelmän, kansalaisyhteiskunnan ja julkisen sektorin vahvistamiseen. Sen mielestä kehitysmaat tulisi osallistaa vahvemmin oman kehityksensä johtajiksi.

Unionin kiristynyt taloustilanne on myös osasyy avun tiukemmalle kohdentamiselle. DEVE ehdottaa virallisen avun rinnalle myös uusia keinoja kehitysrahoitukseen. Sen mielestä yksi mahdollisuus on suunnata globaalin transaktioveron tuotot kehitysapuun.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia