Etiopia pidättää toisinajattelijoita terrorismista | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Etiopia pidättää toisinajattelijoita terrorismista

Etiopiassa on pidätetty maaliskuun jälkeen ainakin sata oppositiopoliitikkoa terrorismista epäiltynä.

Etiopiassa on pidätetty ainakin sata oppositiopoliitikkoa ja viisi toimittajaa maaliskuun jälkeen. Kaikkia on syytetty terrorismiin liittyvistä rikoksista.

Ihmisoikeusjärjestöt Amnesty International ja Human Rights Watch kertovat, että viimeisimmät pidätykset tapahtuivat maan pääkaupungissa Addis Abebassa syyskuun puolivälissä.

Pidätettyjen joukossa on toimittaja sekä oppositiopuolueen jäseniä, jotka ovat kritisoineet hallitusta. Heidät on viety pidätyskeskukseen, joka tunnetaan pidätettyjen kiduttamisesta.

Aiemmin maassa on pidätetty myös muun muassa etnisen oromovähemmistön puolueiden edustajia.

Terrorismi verukkeena

Monet tänä vuonna pidätetyistä osallistuivat vuoden 2005 vaalien jälkeisiin mielenosoituksiin, joissa protestoitiin epäiltyä vilppiä vastaan. Tuolloin turvallisuusjoukot tappoivat kymmeniä ihmisiä ja pidättivät tuhansia.

Amnesty Internationalin Afrikan apulaisjohtajan Michelle Kagarin mukaan Etiopian viranomaiset käyttävät nyt terrorisminvastaisia toimia tukahduttaakseen toisinajattelijat.

"Hallitusta kritisoivia ryhmiä, etenkin oppositiopoliitikkoja ja mediaa, pidätetään ja vangitaan kaavamaisesti. Se lähettää jäätävän varoituksen muille oppositiopoliitikoille ja toimittajille: nämä voivat joko lakata toteuttamasta ilmaisunvapauttaan, sensuroida itseään tai ottaa pidätyksen riskin", Kagari sanoo.

Etiopian terrorismin vastaisen lain mukaan on rangaistavaa esimerkiksi esittää sellaisia lausumia, jotka "todennäköisesti ymmärretään terrorismiin kannustamiseksi". Rikoksesta voi saada 10–20 vuotta vankeutta.

Terrorismilainsäädännön nojalla epäiltyjä voidaan pitää vangittuina jopa neljä kuukautta ilman syytettä. Tämä on Etiopian perustuslain vastaista, sillä sen mukaan aikaraja on 48 tuntia. Laki rikkoo myös kansainvälisiä standardeja, muistuttaa Human Rights Watch.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia