Etelä-Afrikan kaivosala vaikeuksissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Etelä-Afrikan kaivosala vaikeuksissa

Etelä-Afrikassa viime elokuussa verisesti päättynyt lakko teki jopa Kongosta houkuttelevamman sijoituskohteen, kirjoittaa Gavin du Venage.

(IPS) -- Viime vuosi oli Etelä-Afrikan kaivoksilla niin rankka, että koko alan tulevaisuus askarruttaa. Sijoittajat suuntaavat nyt Australiaan tai Kongon demokraattiseen tasavaltaan.

Etelä-Afrikan kaivostyöläiset lakkoilivat viime vuonna parempien palkkojen puolesta. Tilanne kärjistyi elokuussa Lonmin-yhtiön Marikanan kaivoksella, jossa poliisi ampui 34 lakkolaista. Uhrimäärä on sittemmin noussut 47:ään.

"Tapaus vahvisti käsitystä Etelä-Afrikasta vaarallisena ja vaikeana paikkana tehdä bisnestä", Control Risks -analyysiyhtiön aluejohtaja David Butler sanoo.

Hänen mukaansa sijoittajat ovat kuitenkin aina kiinnostuneempia infrastruktuurin tilasta kuin mahdollisesta väkivallasta.

"Marikana paljasti valtion kyvyttömyyden tukea suuria hankkeita. Alueen ongelmat palautuvat pitkälti perustavan infran ja hallinnon tuen puutteeseen", Butler arvioi.

Televisio vaikuttaa

Väkivallan vaikutusta Marikanassa ei voi Butlerin mielestä tyystin sivuuttaa. "Analyytikoilla on työkaluja riskien arviointiin, mutta televisio vaikuttaa johtokunnan jäseniin, ja he tekevät lopulliset sijoituspäätökset."

Eikä infrakaan ratkaise kaikkea. Muuhun Afrikkaan verrattuna Etelä-Afrikassa on runsaasti energiaa ja hyvät kulkuyhteydet. Maa on kuitenkin pudonnut kauas kaivosinvestointien kärjestä ja jää jälkeen esimerkiksi Kongon demokraattisesta tasavallasta.

Butlerin mukaan voitot tehdään Kongossa nopeasti, halvemmalla ja vähemmin riskein kuin Etelä-Afrikassa.

Sijoittajia huolettaa myös palkkakehitys Etelä-Afrikan kaivoksilla. Kun Lonmin suostui 11-22 prosentin korotuksiin, ympäröivillä kaivoksilla alettiin vaatia samaa, Butler muistuttaa.

Nopea alamäki

Vuonna 2005 Etelä-Afrikka oli maailman suurin kullantuottaja. Vanhojen kultasuonien ehtyminen on sysännyt sen Kiinan, Australian ja Yhdysvaltojen taakse. Etelä-Afrikka tuotti vuonna 1970 tuhat tonnia kultaa, nyt saalis jää viidesosaan siitä.

Tilannetta korjasivat platinaryhmän metallit, joista Etelä-Afrikka tuottaa 80 prosenttia. Niitä käytetään muun muassa autojen katalysaattoreissa.

Platinan hinta oli huipussaan 2008, mutta lähti sen jälkeen laskuun talouskriisin myötä.

Citibankin mukaan Etelä-Afrikan maaperässä on yhä rikkauksia lähes 2 000 miljardin euron edestä. Deloitte-yhtiö kuitenkin ennustaa, että maa saa tänä vuonna vain 1,2 prosenttia kaivossijoituksista, kun Australia kahmii 26 prosenttia.

Väkivaltainen historia

Marikanan kaivoksen lakkolaiset vaativat 1 120 euron minipalkkaa. Korotuksen jälkeen parhaat ansiot lähenevät tuhatta euroa kuussa.

International Labour Research and Information Groupin tutkija Shawn Hattingh liittää Marikanan joukkomurhan Etelä-Afrikan kaivosalan väkivaltaiseen historiaan.

"Lonminissa väkivalta oli paljon laajempaa kuin ennen, mutta se ei ollut ensi kerta, kun työläisiä tapettiin. Koko kaivosalan historia on ristiriitaista ja ankaraa", hän sanoo.

Hattinghin mukaan pääomat on Etelä-Afrikassa koottu riistämällä työläisiä, ja varsinkin mustia, eikä tilanne olen paljoa muuttunut.

Hän muistuttaa, että vaikeimmissa oloissa työskentelevät kiviporaajat ovat edelleen mustia ja saavat huonointa palkkaa. Ennen syksyn korotuksia heille maksettiin noin 360 euroa kuussa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia