Epätasa-arvo vedensaannissa kapenee hitaasti | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Epätasa-arvo vedensaannissa kapenee hitaasti

Kaupungeissa puhtaan veden ja kunnollisten sanitaatiopalveluiden saanti on yhä maaseutua yleisempää, kertoo YK.

Maalla asuvien ja kaupunkilaisten välinen ero puhtaan veden ja kunnollisen sanitaation saannissa on kaventumassa, joskin hitaasti.

Puhtaan veden ja sanitaation eli wc:n ja viemäröinnin saantia tarkastelevan YK-raportin mukaan maaseudulla puhdasta vettä saa nykyisin 82 prosenttia väestöstä, kaupungeissa 96 prosenttia.

Sanitaatio on 80 prosentilla kaupunkilaisista ja vajaalla puolella maaseudun asukkaista.

Raportin mukaan edistyksestä huolimatta maantieteelliset, sosiaalis-kulttuuriset ja taloudelliset tekijät vaikuttavat siihen, miksi veden ja sanitaation saannissa on yhä suurta epätasa-arvoa.

"Maaseudun sanitaation edistyminen on hyödyttänyt lähinnä rikkaampia, mikä lisää epätasa-arvoa", sanoo Maailman terveysjärjestön WHO:n kansanterveyden johtaja Maria Neira.

Hänen mukaansa haasteena on nyt taata palvelut kaikkein heikoimmassa asemassa oleville.

Myös kaupunkien sisällä on epätasa-arvoa, raportissa kerrotaan. Pienituloiset tai epävirallisissa asumuksissa elävät eivät pääse yhtä helposti sanitaatio- ja vesipalveluiden piiriin.

Keskimäärin maailmalla 89 prosenttia väestöstä saa tällä hetkellä puhdasta vettä ja 64 prosenttia sanitaatiopalveluita.

YK:n vuonna 2015 määräaikansa saavuttaviin vuosituhattavoitteisiin kuuluu puolittaa ilman puhdasta vettä ja sanitaatiota olevien osuus. Vedessä tavoite on jo saavutettu.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia