Ensimmäinen Itämeren kala sai MSC-ympäristömerkinnän | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ensimmäinen Itämeren kala sai MSC-ympäristömerkinnän

Itämeren itäisen populaation turskaa voi nyt syödä hyvällä omallatunnolla.

Ensimmäinen Itämeren kala on saanut ekologisesti kestävästä kalastuksesta kertovan MSC-merkinnän, kertoo ympäristöjärjestö WWF Suomi.

Kyseessä on tanskalaisen kalastuslaivaston pyytämä Itämeren itäisen populaation turska.

Itämeren turskakanta on viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut romahtamaisillaan huonon kalastuksenhoidon, ylikalastuksen ja laittoman kalastuksen vuoksi, kertoo WWF:n meriohjelman päällikkö Sampsa Vilhunen.

WWF, hallitukset, kalastajat ja muut toimijat ovat kuitenkin tehneet töitä turskakannan vahvistamiseksi. Vilhusen mukaan MSC-merkintä kertookin siitä, että kanta on toipunut hyvin.

MSC-sertifiointi takaa, että kala on laillisesti ja kestävällä tavalla pyydettyä. Käytännössä kala voidaan jäljittää lautaselta kalastusalukselle saakka.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia