Egyptin armeija jatkaa kansalaisoikeuksien rajoittamista | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Egyptin armeija jatkaa kansalaisoikeuksien rajoittamista

Amnesty vaatii Egyptiä lopettamaan siviilejä koskevat oikeudenkäynnit sotilasoikeuksissa.

Egyptin sotilashallinto on jatkanut sitä kritisoivien äänien tukahduttamista kiistanalaisen hätätilalain avulla.

Sotilashallinto on pidättänyt ja nostanut syytteet tunnettua bloggaria Alaa Abdel Fattahia vastaan ja myös aktivisti Bahaa Saber on syytettynä samasta aiheesta.

Molemmat kritisoivat armeijan päätöstä tutkia itse lokakuun alussa järjestetyssä mielenosoituksessa tapahtuneita väkivaltaisuuksia, joissa kuoli 27 mielenosoittajaa. Syytettyjen mukaan tutkinnat ovat epäluotettavia, sillä armeija oli itse mukana väkivaltaisuuksissa. Heitä syytetään myös osallistumisesta itse mielenosoituksiin.

Ihmisoikeusjärjestöt ovat jo aiemmin kritisoineet sotilashallinnon pyrkimyksiä rajoittaa sananvapautta, mutta nyt huolenaiheeksi on nousemassa siviilien tuomitseminen sotilasoikeudessa.

Alaa Abdel Fattah kieltäytyi 30. lokakuuta järjestetyssä oikeudenistunnossa vastaamasta sotilassyyttäjän kysymyksiin vastalauseena sille, että sotilasoikeudessa käsitellään siviilejä koskevia juttuja. Käynnissä olevien jatkotutkimusten ajaksi hänelle määrättiin 15 päivää vankeutta. Samaan aikaan kuulusteluissa vastaamasta kieltäytynyt Bahaa Saber vapautettiin takuita vastaan.

Esimerkiksi Amnesty International vaatii Egyptiä lopettamaan siviilejä koskevien juttujen käsittelemisen sotilasoikeudessa.

Egyptissä ongelmana on, että sotilastuomioistuimet rajoittavat tehokkaasti syytetyn valitusoikeutta oikeudellisiin seikkoihin vetoamalla ja sulkemalla pois mahdollisuuden tarkastella tapaukseen liittyviä todisteita.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia