Egyptiä syytetään Gazan tuhon sallimisesta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Egyptiä syytetään Gazan tuhon sallimisesta

"Israel ei olisi iskenyt tällä tavoin Gazaan ilman
Egyptin näyttämää vihreää valoa. Egypti toivoo Israelin tekevän selvää
Hamasista", Egyptin suurimman oppositiopuolueen, Muslimiveljeskunnan,
kansanedustaja Hamdi Hassan arvioi.

"Israel ei olisi iskenyt tällä tavoin Gazaan ilman Egyptin näyttämää vihreää valoa. Egypti toivoo Israelin tekevän selvää Hamasista", Egyptin suurimman oppositiopuolueen, Muslimiveljeskunnan, kansanedustaja Hamdi Hassan arvioi.

Samalla kun palestiinalaisten kulonuhrien määrä Gazan kaistalla jatkoi nousuaan, arabien vihan kohteeksi joutui Israelin ohella Egypti, jonka uskotaan hyväksyneen juutalaisvaltion iskut.

Egypti on tukahduttanut kovin ottein islamististen ääriainesten toiminnan omalla maaperällään.

Maanantaina 5. tammikuuta Egypti liittyi mukaan diplomaattisiin toimiin Gazan tilanteen ratkaisemiseksi, kun Euroopan unionin valtuuskunta matkusti sinne. Myös Gazaa hallitseva islamistinen Hamas-järjestö lupasi lähettää valtuuskunnan Egyptiin.

"Gazan tapahtumat edustavat ennennäkemätöntä rikosta ihmiskuntaa vastaan. Uusimmilla yhdysvaltalaisilla aseilla terästetty valtava sotilasvoima on kohdistettu köyhään ja paljolti puolustuskyvyttömään väestöön", Hassan sanoo.

 

Egypti on pitänyt Gazan rajan suljettuna

Sen jälkeen, kun Hamas otti kesällä 2007 Gazassa vallan maltillisemmalta palestiinalaishallinnolta, Egypti on Israelin tavoin pitänyt Gazan-rajansa tiukasti suljettuna.

Gazan lento- ja meriyhteydet ulkomaailmaan ovat olleet poikki, ja alueen 1,5 miljoonaa asukasta on ajettu inhimillisen katastrofin partaalla.

"Kansainvälinen yhteisö on sallinut Gazan piirityksen ja palestiinalaisten rankaisemisen siitä, että he äänestivät Hamasin valtaan demokraattisissa vaaleissa", Hassan muistuttaa viitaten vuoden 2006 lopulla palestiinalaisalueilla käytyihin vaaleihin.

Egyptillä ja Gazalla on 14 kilometriä yhteistä rajaa, jonka ainoa ylityspaikka on Rafahissa.

Egypti sanoo, ettei se voi avata rajaa, koska alueelta puuttuvat palestiinalaishallinnon edustajat ja Euroopan unionin tarkkailijat. Niitä edellyttää vuonna 2005 solmittu Israelin, palestiinalaishallinnon ja EU:n sopimus.

Arvostelijoiden mukaan se ei riitä syyksi rajan pitämiselle pysyvästi kiinni.

"Egypti ei edes kuulunut sopimuksen allekirjoittajiin. Lisäksi sopimus raukesi vuoden kuluttua, eikä sitä uudistettu", Hassan huomauttaa.

Israelin jatkaessa iskujaan Gazaan vaatimukset rajan avaamisesta avustuskuljetuksille ovat voimistuneet Egyptissä sekä kaduilla että parlamentissa.

 

Israelin ulkoministerin vierailu herättää epäilyksiä

Hyökkäyksen alkupäivinä Egypti piti rajan kiinni, mutta taipui sittemmin painostuksen alla päästämään rajoitettuja avustuseriä läpi, Egyptin islamismiin kallistuvan kielletyn Työväenpuolueen pääsihteeri Magdi Hussein sanoo.

Egyptin yliopistot, moskeijat ja ammattijärjestöt ovat viime päivinä vetäneet tuhatlukuisia mielenosoittajajoukkoja, jotka vaativat Rafahin raja-aseman pysyvää avaamista ja diplomaattisuhteiden katkaisemista Israeliin. Valtion turvallisuuskoneisto valvoo protesteja tiukasti.

Hassan varoittaa, että tilanne voi äityä vaaralliseksi, ellei hallitus päästä apua virtaamaan Gazaan.

Vihaisia mielenosoittajia on nähty myös Egyptin suurlähetystöjen ja konsulaattien ulkopuolella eri arabimaissa.

Hassanin mielestä liikehdintä johtuu siitä, että Egypti tukee Israelin laittomasti toteuttamaa Gazan piiritystä.

Moni epäilee myös, että Egypti suorastaan siunasi Israelin päätöksen hyökätä Gazaan. Israelin ulkoministeri Tzipi Livni vieraili näet Kairossa vain pari päivää aiemmin ja tapasi sekä presidentti Hosni Mubarakin että kollegansa Ahmed Abou Elgheitin.

Ulkoministerit pitivät 25. joulukuuta lehdistötilaisuuden, jossa Livni vannoi, että Israel kostaa palestiinalaisten rakettitulen.

Abou Elggheit vetosi kummankin osapuolen malttiin, mutta riippumattomat tarkkailijat epäilevät hänen näyttäneen Israelille vihreää valoa.

Gazan pommituksia vastustavat kairolaiset mielenosoittajat tivasivat: "Mitä sanot Mubarak? Miksi Livni oikein kävi täällä?" 

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia