CIA:n rokotuskampanja kritiikin kohteena | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

CIA:n rokotuskampanja kritiikin kohteena

Asiantuntijoiden mukaan huhut Osama bin Ladenin löytämiseksi järjestetystä rokotuskampanjasta vahingoittavat avustustyötä.

Väitteet Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun Osama bin Ladenin kiinni saamiseksi toteuttamasta rokotuskampanjasta ovat asiantuntijoiden mielestä vahingoksi vilpittömästi toteutetulle lääketieteelliselle avustustyölle.

Asiantuntijoiden mukaan jo pelkästään huhut poliittisiin tarkoituksiin järjestetystä rokotuskampanjasta horjuttavat autettavien yhteisöjen luottamusta humanitaarisia rokotuskampanjoita kohtaan.

Lääkärit ilman rajoja -järjestön puheenjohtaja Unni Karunakara muistuttaa, että kriisin keskellä elävien yhteisöjen luottamuksen saavuttaminen on aina haastavaa, ja erityisesti silloin, jos autettavat suhtautuvat skeptisesti ulkopuolisten avustustyöntekijöiden motiiveihin.

Sen lisäksi, että lääketieteellisen avun petollinen käyttö on haitaksi aidosti välttämättömälle avulle, rikkoo se myös lääketieteen etiikkaa, joka vaatii toimimaan ainoastaan potilaan edun mukaisesti.

Pahimmillaan yhteisöjen luottamuksen horjuminen avustustyöntekijöiden työtä kohtaan voi johtaa siihen, että edes perusterveydenhuolto ei lopulta saavuta niitä, jotka sitä tarvitsevat.

Ajatushautomo Chatham Housen terveysasiantuntija, professori David L. Heymann muistuttaa, että esimerkiksi vuonna 2007 Pohjois-Pakistanissa yli 20 000 vanhempaa kieltäytyi rokottamasta lastaan poliota vastaan sen jälkeen, kun yhteisöissä levisi huhu, että rokotuskampanjassa olisi kyse amerikkalaisten salaliitosta ja tarkoituksesta steriloida muslimilapsia.

Brittilehti The Guardian uutisoi viime viikolla, että Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA järjesti Pakistanissa tekaistun rokotuskampanjan saadakseen käsiinsä Osama bin Ladenin perheen DNA:ta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia