Burma turvaa kaasuputkea väkivalloin | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Burma turvaa kaasuputkea väkivalloin

Yhdysvaltalaista Chevron-energiayhtiötä syytetään osallisuudesta ihmisoikeusloukkauksiin sotilasjuntan hallitsemassa Burmassa.

Yhdysvaltalaista Chevron-energiayhtiötä syytetään osallisuudesta ihmisoikeusloukkauksiin sotilasjuntan hallitsemassa Burmassa.

Chevron on osallisena yhteishankkeessa, jossa johdetaan maakaasua Burman aluevesiltä Andamaanien mereltä putkistoa pitkin Thaimaaseen. Kaasuputki kulkee maitse Etelä-Burman Yadanan alueen halki.

"Kaasuputken turvallisuudesta huolehtii Burman armeija, ja se on pakottanut tuhansia lähiseudun maalaisia pakkotöihin", ihmisoikeusjärjestö Earthrights Internationalin (EI) raportissa sanotaan.

EI:n mukaan sotilaat ovat myös kiduttaneet, raiskanneet, ja murhanneet alueen asukkaita operaation aikana.

Kaasuputken turvaaminen on uskottu kahdelle 300 miehen jalkaväkipataljoonalle. Yhteensä alueella toimii 14 pataljoonaa.

"Sotilaat ottavat kyläläisten maat haltuunsa ja pakottavat asukkaat kasvattamaan heille riisiä. Kyläläisiä myös pakotetaan kantamaan sotilastarvikkeita leireille", EI:n Burman projektikoordinaattori Naing Htoo kertoo.

Järjestön mukaan energiajätti Chevron hyötyy taloudellisesti ihmisoikeusloukkauksista. Burman sotilasjuntta tienasi kyseisestä kaasuputkiprojektista yli 700 miljoonaa euroa vuonna 2006. Yhteensä juntta myi vuonna 2006 Thaimaahan maakaasua 1,4 miljardilla eurolla.

"Kylien asukkaat voivat haastaa Chevronin oikeuteen, jos yhtiö ei lopeta ihmisoikeusloukkauksia. Niitä tapahtuu joka päivä", Naing Htoo sanoo.

Chevron on yrittänyt pysytellä erillään syytöksistä, jotka koskevat sotilasjuntan ihmisoikeusloukkauksia kaasuputkialueella.

"Jos on sopimus Burman juntan kanssa, on sen yhtiökumppani. Yhtiö ei voi paeta syytöksiä", Yhdysvaltain EI:n johtaja Katie Redford sanoo.

Yadanan kaasuputkiprojektissa mukana oleva ranskalainen energiayhtiö Total on valinnut toisen lähestymistavan kuin Chevron. Ranskalaisyhtiö on myöntänyt nettisivuillaan, että pakkotyösyytökset pitävät paikkansa.

"Total on oppinut aiemmista kokemuksista, että jonkinasteinen läpinäkyvyys kannattaa", yritysvastuuseen erikoistunut ranskalaistoimittaja Joelle Brohier sanoo.

"Mutta yhtiön pitää myös yrittää jotenkin ratkaista nämä ongelmat", hän lisää.

Kaasuputki rakennettiin vuonna 1991. Alun perin hankkeessa olivat mukana yhdysvaltalainen Unocal, ranskalainen Total ja Thaimaan valtion kaasu- ja öljy-yrityksen tytäryhtiö. Paikallinen kumppani oli Burman energiaministeriön alainen yritys Myanmar Gas and Oil.

EI-järjestö raportoi ihmisoikeusloukkauksista jo putken alkuvaiheissa ja julkisti ensimmäisen raporttinsa "Total Denial" vuonna 1996.

Sen jälkeen useat yadanalaiset kaasuputkiprojektin uhrit nostivat EI:n ja ulkopuolisten juristien avustuksella Yhdysvalloissa oikeusjutun Unocalia vastaan syyttäen sitä osallisuudesta kärsimyksiinsä.

Vuonna 2005 Unocal päätti lopettaa pitkittyneen oikeustaistelun sovittelemalla ja maksoi kyläläisille rahaa. Pian tämän jälkeen Chevron osti Unocalin osuuden Yadanan kaasuputkesta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia