Brittikirkoilla huoli vääristyneestä köyhyyskeskustelusta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Brittikirkoilla huoli vääristyneestä köyhyyskeskustelusta

Neljän brittikirkon mukaan köyhyyteen liitetyistä myyteistä on tullut sosiaalisesti hyväksytty normi.

Joukko vaikutusvaltaisia Iso-Britannian kirkkoja on ilmaissut huolensa maassa käytävästä köyhyyskeskustelusta, jonka ne katsovat köyhiä leimaavaksi ja syyllistäväksi. Neljän kirkkokunnan laatimassa yhteisessä raportissa (pdf) nostetaan esiin muun muassa vääristynyt näkemys köyhyydestä henkilökohtaisena epäonnistumisena.

Kirkkojen mukaan keskustelussa ovat etualalla joukkotiedotusvälineet ja johtavat poliitikot, joiden mukaan köyhyys on köyhien omaa syytä.

Keskustelu yhteiskunnan vastuusta on vahvistunut talouskriisin myötä Iso-Britanniassa, jossa jopa kehitysyhteistyöjärjestöjen arvioiden mukaan nälkää näkevien määrä on kasvanut hälyttävästi.

Raportin mukaan vallalla on myös virheellinen käsitys siitä, että köyhät ihmiset eivät tekisi töitä. Iso-Britanniassa suurin osa köyhyydessä elävistä lapsista tulee työssäkäyvistä perheistä.

Suhtautuminen köyhyyteen ja sen syihin ei ole tällä hetkellä realistista, raportissa todetaan. Kirkot näkevät hyväntekeväisyyden köyhien auttamiseksi hyvänä alkuna, mutta kirkot peräänkuuluttavat ensisijaisesti yhteiskunnan vastuuta köyhien tilanteen parantamiseksi.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia