Australian hallitus haraa Kioton sopimusta vastaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Australian hallitus haraa Kioton sopimusta vastaan

Australia on jo maapallon kuumin ja kuivin manner, jota tuhoisat pensaspalot koettelevat säännöllisesti. Varsinkin alkuperäisasukkaat pelkäävät kasvihuoneilmiön pahenemista ja elinkeinojensa tuhoutumista, mutta hallitus haraa Kioton sopimusta vastaan. USA tuottaa miltei kolmanneksen maailman kasvihuonekaasuista, mutta Australia on maailman ykkönen asukasta kohti lasketuissa päästöissä.

Australia on jo maapallon kuumin ja kuivin manner, jota tuhoisat pensaspalot koettelevat säännöllisesti. Varsinkin alkuperäisasukkaat pelkäävät kasvihuoneilmiön pahenemista, mutta hallitus haraa Kioton sopimusta vastaan.

"Jos Australia ratifioisi sopimuksen, sijoitukset menisivät niihin maihin, joissa kasvihuonepäästöjä ei rajoiteta", pääministeri John Howard selittää hallituksensa kantaa internetsivuillaan.

Australia on Yhdysvaltain ohella ainoa tärkeä teollisuusmaa, joka on jättäytynyt Kioton sopimuksen ulkopuolelle. Helmikuun puolivälissä voimaan tulleen sopimuksen on ratifioinut jo 141 valtiota.

Yhdysvallat tuottaa miltei kolmanneksen koko maailman kasvihuonekaasuista, mutta Australia on maailman ykkönen asukasta kohti lasketuissa päästöissä.

Kioton sopimus edellyttää, että teollisuusmaat vähentävät kasvihuonekaasupäästöjään keskimäärin 5,2 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2012 mennessä. Ilmakehän lämpenemistä edistävistä haitallisista kaasuista tärkein on hiilidioksidi.

Tutkijoiden mukaan koko maapallon päästöjä pitäisi vähentää 60 prosenttia, jos katastrofaaliset ilmastonmuutokset halutaan välttää tällä vuosisadalla.

Australian johtava tutkimuslaitos Csiro ennustaa, että mantereen keskilämpötila nousee 0,4-2 astetta vuoteen 2030 mennessä ja sademäärät pienenevät samaan aikaan 20 prosenttia.

"Haihtumisen todennäköinen kiihtyminen ennakoi lisää kuivuutta samalla, kun veden tarjonta vähenee ja kysyntä kasvaa", Csiron vanhempi tutkija Kevin Hennessy sanoo.

Hänen mukaansa mantereen eteläosien sademäärät ovat jo kutistuneet viidenneksen 1970-luvun puolivälin tilanteesta.

Alkuperäisasukkaiden ajattelun mukaan ihmiset kuuluvat maalle eikä maa ihmisille. Siksi lähtö kotiseudulta on heille tabu. Aboriginaaleja asuu paljon Australian pohjoisrannikolla, jossa ilmastonmuutoksen pelätään aiheuttavan vakavia ongelmia.

"Alkuperäisasukkaat kärsivät pahimmin, mutta päättäjät suhtautuvat asiaan piittaamattomasti", sanoo Gary Scott Pohjoisterritorion ympäristökeskuksesta.

Hänen mukaansa hallituksen ilmastonmuutosstrategia on ollut jäissä pari vuotta.

"Minusta tuntuu, että Australian hallitus on teollisuuden vankina", aboriginaalien johtaja Terry O'Shane Queenslandin osavaltiosta sanoo.

"Howardin hallituksen asenne ilmaston lämpenemiseen on piittaamaton ja rikollinen. Se on pöyristyttävää, mutta linjassa sen kanssa, miten he muutenkin suhtautuvat alkuperäisasukkaiden asioihin", vihainen O'Shane jatkaa.

Hänen mukaansa aboriginaalit ovat erittäin huolissaan elinkeinojensa, kuten metsästyksen ja kalastuksen, tulevaisuudesta.

Nopeita muutoksia pelätään varsinkin Australian trooppisissa osissa, missä suolavesi on jo tunkeutunut makeisiin vesistöihin.

Uhattuina ovat monet aboriginaalien ravitsemuksen kannalta keskeiset lajit, kuten kilpikonnat, simpukat, tietyt kalalajit ja vesikasvit.

Kosteikoistaan tunnetussa Kakadun luonnonpuistossa on ryhdytty pelastamaan uhattuja lajeja eristämällä ne turvalliselle alueelle. Csiro ennustaa, että ilmastonmuutos muuttaa Kakadun kosteikkoja mangrovemetsiksi, mikä vähentää makeanveden lajien asuinpaikkoja.

Jotkut tutkijat ennakoivat myös hyttysten välityksellä leviävien tautien yleistymistä. Altteimpina ovat jälleen lähiseutujen aboriginaalit.

Oppositiossa olevan työväenpuolueen kansanedustaja Anthony Albanese on tehnyt lakialoitteen, jonka läpimeno edellyttäisi Kioton sopimukseen liittymistä.

Australian vihreitä edustava senaattori Bob Brown kommentoi Kioton sopimuksen voimaantuloa: "Tämä on hieno tilaisuus planeetalle, mutta kauhea hetki Australialle."

(Inter Press Service)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia