Amnesty: Pohjois-Korean leireillä kituu 200 000 vankia | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Amnesty: Pohjois-Korean leireillä kituu 200 000 vankia

Suurin osa Pohjois-Korean pahamaineisten leirien vangeista ei pääse koskaan pois, kertoo Amnesty.

Satelliittikuvaa Yodokin vankileiristä Pohjois-Koreassa. (Kuva: Amnesty International)

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on julkaissut uusia tietoja Pohjois-Korean pahamaineisista vankileireistä. Neljästä leiristä saatujen satelliittikuvien mukaan leirit ovat viimeisten kymmenen vuoden aikana kasvaneet merkittävästi.

Amnesty on myös haastatellut Yodokin leirin entisiä vankeja saadakseen tietoja leirien olosuhteista. Järjestön mukaan leirien verkostossa pidetään noin 200 000:ta vankia.

Entisten vankien mukaan vangit pakotetaan työskentelemään orjuutta lähentelevissä olosuhteissa. Kidutus, teloitukset sekä julma, epäinhimillinen ja alentava kohtelu on yleistä. Suuri osa vangeista ei tiedä, mistä rikoksista heitä syytetään eikä suurin osa pääse koskaan pois. Leirejä on Amnestyn mukaan ollut 1950-luvulta alkaen.

"Leirien sadoillatuhansilla ihmisillä ei ole mitään oikeuksia ja heitä kohdellaan kuin orjia. He elävät yhdessä epäinhimillisimmistä olosuhteista, joista Amnesty on saanut tietoa 50 toimintavuotensa aikana. Kim Jong-ilin on suljettava leirit välittömästi", sanoo Amnesty Aasian ja Tyynenmeren alueen johtaja Sam Zafiri.

Zafiri on huolissaan siitä, että vankileirien koko kasvaa, kun Pohjois-Korea johtajansa vaihtuessa siirtyy uuteen poliittisen epävarmuuden aikaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia