Ainoat lapset kapinoivat vanhempien suunnitelmia vastaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ainoat lapset kapinoivat vanhempien suunnitelmia vastaan

Kiinalainen Fang Xin julisti 14-vuotiaana sodan vanhempiaan vastaan. Fang on nyt 28-vuotias, mutta taistelu jatkuu: tytär kieltäytyy hankkimasta lasta, jota vanhemmat häneltä toivovat.

Fang Xin julisti 14-vuotiaana sodan vanhempiaan vastaan. Fang on nyt 28-vuotias, mutta taistelu jatkuu: tytär kieltäytyy hankkimasta lasta, jota vanhemmat häneltä toivovat.

Fangin kapina alkoi vanhempien suosimien televisio-ohjelmien ja perheaterioiden boikotoinnilla. Opiskelupaikan hän valitsi mahdollisimman kaukaa kotikaupungista.

Guangzhoussa ilmestyvässä lehdessä kerrottu Fangin tarina sopii yhä useampiin Kiinan yhden lapsen politiikan aikana syntyneisiin nuoriin.

Yli 12 000 kiinalaista nuorta osallistuu internetissä keskusteluihin otsikolla Vanhemmat ovat myrkkyä, ja vastaavia sivustoja on runsaasti.

"Olen todella ällistynyt kävijämäärän nopeasta kasvusta. Alussa mukana oli 20 henkeä", myrkky-sivuston perustajiin kuuluva Zhang Kun kertoo.

Sivuilla neuvotaan nuorille, miten välttää vanhempien mallin mukainen "epäonnistunut elämä" ja kuinka taistella vanhempia vastaan.

 

Yhteiskunta muuttuu, kasvatus ei

Kasvatustieteilijät selittävät ilmiötä sillä, että vanhemmat lataavat liikaa odotuksia ainokaisten lastensa niskoille. Nuoret kokevat sen tukahduttavana nopeasti muuttuneessa yhteiskunnassa.

"Kiinassa lasten elämä on perinteisesti täysin vanhempien määräysvallassa", Huazhongin normaaliyliopiston kasvatustieteilijä Tao Hongkai sanoo.

Nuori sukupolvi janoaa kuitenkin riippumattomuutta. Se näkyy Taon mukaan myös viime aikoina ulkomaisissa tehtaissa puhjenneissa työtaisteluissa.

"Nuoret eivät halua elää vanhempiensa suunnitelmien mukaan, mutta vanhemmat yrittävät pakottaa heidät siihen", Tao sanoo.

Samaan aikaan nuoret ovat kuitenkin kovin riippuvaisia vanhemmistaan, mikä purkautuu turhautuneena raivona.

"He eivät ole itsenäisiä taloudellisesti eivätkä henkisesti. Yhden lapsen politiikan seurauksena heidät on hemmoteltu pilalle. Useimmat eivät ansaitse penniäkään ennen valmistumistaan, ja jotkut asuvat kotona vielä sen jälkeenkin", Tao selittää.


"Vanhempiensa uhri"

Nettikeskusteluun osallistuva Bai Cai, koki 22-vuotiaana olevansa "vanhempien säälittävä uhri". Tietotekniikasta kiinnostunut nuorukainen pakotettiin harrastamaan hyödyttömänä pitämäänsä kalligrafiaa.

Bai olisi opiskellut englantia, mutta vanhemmat määräsivät pääaineeksi kiinan. Kun Bai halusi perustaa oman tietotekniikkayrityksen, vanhemmat väittivät poikaansa nettiriippuvaiseksi ja lähettivät hänet opettajaksi Pekingiin.

Bai sai tarpeekseen, muutti itäiseen Hangzhouhun ja meni töihin tietotekniikkayritykseen.

"Vanhemmat eivät tiedä mistään mitään", Bai kiteyttää.

Kiinan sukupolvien väliin revennyttä kuilua voisi kaventaa parantamalla lasten ja vanhempien välistä kommunikaatiota ja lisäämällä lasten päätösvaltaa, valtio- ja oikeustieteellisen yliopiston tutkija Yang Yang arvioi.

"Vanhempien ei pidä suhtautua lapsiinsa kuin yksityisomaisuuteen", Yang opastaa.

Markkinat pitävät yritykset Kiinassa


Kiinalaisten työntekijöiden viimeaikaiset vaatimukset paremmista palkoista ja työehdoista eivät säikytä maassa toimivia japanilaisyrityksiä. Japani on kolmanneksi suurin ulkomainen sijoittaja Kiinassa.

Halvan tuotannon maana tunnetusta Kiinasta on nyt tulossa kiinnostava markkina-alue, kun paikallinen ostovoima kasvaa. Siksi japanilaisyritykset eivät aio etsiä uusia halpamaita, Japanin ulkomaankauppaviraston Kiinan-tuntija Hisaki Nakai vakuuttaa.

Kiinan yli kymmenen prosentin talouskasvu on maailman nopeinta. Sen osuuden koko maapallon kulutuksesta ennustetaan nousevan nykyisestä 5,2 prosentista 23 prosenttiin vuonna 2020.

Esimerkiksi japanilainen Honda suostui hiljan korottamaan lakkoilleiden kiinalaisten työntekijöidensä palkkoja 32 prosenttia.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia