Afrikka ei ole valmis syövän yleistymiseen | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Afrikka ei ole valmis syövän yleistymiseen

Syöpä on ohittamassa aidsin ihmisten tappajana, mutta useimmissa Afrikan kielissä ei ole edes syöpää tarkoittavaa sanaa.

(IPS) -- Syöpää merkitsevää sanaa ei löydy useimmista Afrikan kielistä, joita on yli 2 000. Moni afrikkalainen pitää syöpää yhä vauraan maailman sairautena, mutta tosiasiassa se yleistyy maanosassa nopeasti, eikä tilanteeseen ole valmistauduttu.

Maailman terveysjärjestö WHO arvioi, että vuoteen 2020 mennessä uusia syöpätapauksia todetaan maailmassa 16 miljoonaa ja 70 prosenttia sairastuvista asuu kehitysmaissa.

Afrikassa syövän saa noin miljoona ihmistä vuodessa, mutta määrän ennustetaan tuplaantuvan vuosikymmenessä. Uusia hiv-tartuntoja kirjattiin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa 1,8 miljoonaa vuonna 2011, mutta tartunnat ovat vähenemässä.

"Syöpä ohittaa aidsin ihmisten tappajana Afrikassa, jonka terveydenhuollossa on valtava pula alan erikoisosaajista", varoittaa eteläafrikkalainen syöpätautien erikoislääkäri Menzisi Thabane.

Syöpälääkäreitä harvassa

Rikkaissa maissa syöpä liittyy monesti epäterveellisiin elintapoihin, mutta Afrikassa taustalla on usein virussairaus, kuten B- tai C-hepatiitti, joka voi johtaa maksasyöpään, tai papillooma, josta kehittyy kohdunkaulansyöpä.

Yli viidennes maailman kohdunkaulansyövistä todetaan nykyisin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Papilloomaa estävä rokotus saattaa maksaa 300 euroa, ja sädehoidosta joutuu esimerkiksi Zimbabwessa pulittamaan 3 000 euroa.

Zimbabwen terveysministeriön mukaan maassa on yli 7 000 todettua syöpätapausta, mutta vain 4 alan erikoislääkäriä.

Nigerialainen Vanguard-lehti kirjoitti viime vuonna, että 160 miljoonan asukaan maassa on alle 20 syöpätautien erikoislääkäriä. Ghanassa heitä on 7 ja asukkaita 24 miljoonaa. Yli 6 miljoonan asukkaan Sierra Leonesta ei löydy ainuttakaan syöpälääkäriä.

Itäisen Afrikan Keniassa syöpään menehtyy noin 18 000 ihmistä vuodessa ja 60 prosenttia heistä on parhaassa työiässä. Miehillä kasvain ilmaantuu useimmiten eturauhaseen tai ruokatorveen, naisilla tavallisimpia ovat rinta- ja kohdunkaulansyöpä.

Aids yhä etusijalla

Afrikkalaisten mukaan viranomaiset eivät piittaa syövän yleistymisestä.

"Sambiassa menehtyy paljon ihmisiä syöpään, mutta hallitus on keskittynyt taistelemaan aidsia vastaan", sanoo Kitana Phiri Lusakan syöpäjärjestöstä.

Namibiassa Rio Tinto -yhtiön Rössingin uraanikaivoksilla työskentelevät miehet valittavat, ettei heitä ole varoitettu syöpäriskistä eivätkä he tiedä, ovatko altistuneet radioaktiiviselle säteilylle.

"Kaikki vanhemmat työntekijät sanoivat tunteneensa syöpään ja muihin sairauksiin kuolleita kaivosmiehiä", paljastaa Earthlife Namibian ja muiden järjestöjen tutkimus.

Etelä-Afrikan syöpäyhdistys järjesti näyttäviä tietoiskuja maailman syöpäpäivänä 4. helmikuuta. Maassa todetaan yli 100 000 syöpätapausta joka vuosi, kertoo järjestön puheenjohtaja Elize Jourbert.

Kampanjan tunnus "Ei meidän ulottumattomissamme" halusi osoittaa, että syöpää voidaan ehkäistä ja parantaa, kun siihen osoitetaan riittävät voimavarat.

Vapaaehtoinen valistaja

Ghanalainen Ellen Awuah-Darko, 75, on perustanut kotimaahansa rintasyöpää vastaan taistelevan säätiön omien kokemustensa vauhdittamana. Hän löysi takavuosina kyhmyn rinnastaan ja päätyi Yhdysvaltoihin syöpähoitoihin.

"Siellä oli ladottava 70 000 dollaria pöytään ennen kuin kukaan suostui edes puhumaan minulle. Olin onnekas, koska minulla oli rahaa mieheni perintönä, mutta se pani minut miettimään varattomien tilannetta."

Nyt Awuah-Darko kiertää viikoittain terveystyöntekijöiden kanssa Ghanan itäosia opastamassa naisia tutkimaan rintansa kyhmyjen varalta.

"Haluan jokaisen saavan tietoonsa, että rintasyövän varhainen toteaminen voi pelastaa hengen. Sairauteen ei pidä liittää mitään salailua tai häpeilyä", hän painottaa.

(Lähde: Reuters)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia