Afrikan pientilat kannattamaan
Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ruokakriisin
ratkaisuja on etsittävä pienviljelmiltä, sillä 80 prosenttia alueen
tiloista on alle kahden hehtaarin laajuisia.
Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ruokakriisin
ratkaisuja on etsittävä pienviljelmiltä, sillä 80 prosenttia alueen
tiloista on alle kahden hehtaarin laajuisia. Kannustavan esimerkin tarjoaa eteläisessä Afrikassa sijaitseva Malawi, jota uhkasi vakava ruokapulaa neljä vuotta sitten.
Katastrofi vältettiin, koska Malawin hallitus ja YK auttoivat pientiloja hankkimaan lannoitteet, siemenet ja muut välttämättömät tarvikkeet, Pedro Sanchez kertoo. Hän johtaa trooppisen maatalouden osastoa Yhdysvaltain Columbian yliopistossa.
"Maissitonnin kasvattaminen Malawissa maksaa kymmenesosan siitä, mitä vastaavan määrän tuominen ulkomailta. Viime vuonna maan maissisadosta liikeni jo 45 prosentti vientiin", Sanchez selittää.
Malawin muuttuminen ruoan tuojasta maissin viejäksi taas hyödyttää Zimbabwea, Lesothoa ja Swazimaata.
Sanchezin mukaan pientilojen suosiminen ei tarkoita kaupallisen maatalouden väheksymistä.
"Esimerkiksi Zimbabwen maatalous saadaan jaloilleen hetkessä, jos maasta paenneet suurtilalliset kutsutaan takaisin."
Zimbabwen hallitus ryhtyi vuosituhannen vaihteessa maan uusjakoon, joka ajoi satoja valkoisia viljelijöitä ulkomaille ja romahdutti tuotannon.
Sanchezin mukaan pientilojen tuotannon optimointi vaatii poliittisen tahdon ja kehitysavun lisäksi oikeita teknisiä sovellutuksia. Se taas edellyttää tutkimustyötä ja tilallisten kouluttamista hyödyntämään sen tuloksia.
Etelä-Afrikka tarjoaa esimerkin siitä, mitä voi tapahtua, kun viljelijöitä ei tueta.
Apartheidin ajan vääryyksiä on pyritty korjaamaan jakamalla maata mustille, mikä on lisännyt pientilojen määrää, Etelä-Afrikan yliopiston tutkija Frik de Beer kertoo.
"Monesti tilalliset on kuitenkin jätetty oman onnensa nojaan. Heitä ei ole opastettu kaupalliseen viljelyyn tai tuotteiden markkinointiin. Pienviljelijöiden panos voi olla merkittävä, mutta se vaatii valtion tukea", hän jatkaa.
Huhtikuussa julkistettu Kansainvälinen arviointi maataloustieteen ja -tekniikan kehityksestä (IAASTD) toi esiin pientilojen suuren osuuden ja keskeisen aseman Afrikassa.
Sen mukaan maataloustekniikan kehityksestä tiedotetaan Afrikassa tavalla, joka sopii suurtiloille, muttei pienviljelmille.
Arvio kannustaa ottamaan pienviljelijät mukaan, kun tutkimuksen painopisteitä mietitään ja toteutetaan.
Kaikki eivät kuitenkaan usko pienviljelyyn. "Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston tutkimukset osoittavat, että kotitarveviljelijät eivät pysty ruokkimaan maailman kaupunkeja", Etelä-Afrikan vapaan yliopiston professori Johan Willemse muistuttaa.
Malawin menestystä siivittävät hänen mukaansa subtrooppinen ilmasto ja veden runsaus. Kuivuudesta kärsivä Etelä-Afrikka joutuu tuomaan vehnää ruokkiakseen kaupunkiensa asukkaat. Tuotanto kasvaa vain kannustamalla kaupallisia suurtiloja, Willemse jatkaa.
Tuontiviljojen kiivas kallistuminen povaa hänen mukaansa ongelmia Afrikallekin.
"Elleivät hallitukset suhtaudu vakavasti kaupallisen viljelyn lisäämiseen, nälkäisten määrä kasvaa ja alueella nähdään ruokamellakoita", hän ennustaa.
Katastrofi vältettiin, koska Malawin hallitus ja YK auttoivat pientiloja hankkimaan lannoitteet, siemenet ja muut välttämättömät tarvikkeet, Pedro Sanchez kertoo. Hän johtaa trooppisen maatalouden osastoa Yhdysvaltain Columbian yliopistossa.
"Maissitonnin kasvattaminen Malawissa maksaa kymmenesosan siitä, mitä vastaavan määrän tuominen ulkomailta. Viime vuonna maan maissisadosta liikeni jo 45 prosentti vientiin", Sanchez selittää.
Malawin muuttuminen ruoan tuojasta maissin viejäksi taas hyödyttää Zimbabwea, Lesothoa ja Swazimaata.
Sanchezin mukaan pientilojen suosiminen ei tarkoita kaupallisen maatalouden väheksymistä.
"Esimerkiksi Zimbabwen maatalous saadaan jaloilleen hetkessä, jos maasta paenneet suurtilalliset kutsutaan takaisin."
Zimbabwen hallitus ryhtyi vuosituhannen vaihteessa maan uusjakoon, joka ajoi satoja valkoisia viljelijöitä ulkomaille ja romahdutti tuotannon.
Sanchezin mukaan pientilojen tuotannon optimointi vaatii poliittisen tahdon ja kehitysavun lisäksi oikeita teknisiä sovellutuksia. Se taas edellyttää tutkimustyötä ja tilallisten kouluttamista hyödyntämään sen tuloksia.
Etelä-Afrikka tarjoaa esimerkin siitä, mitä voi tapahtua, kun viljelijöitä ei tueta.
Apartheidin ajan vääryyksiä on pyritty korjaamaan jakamalla maata mustille, mikä on lisännyt pientilojen määrää, Etelä-Afrikan yliopiston tutkija Frik de Beer kertoo.
"Monesti tilalliset on kuitenkin jätetty oman onnensa nojaan. Heitä ei ole opastettu kaupalliseen viljelyyn tai tuotteiden markkinointiin. Pienviljelijöiden panos voi olla merkittävä, mutta se vaatii valtion tukea", hän jatkaa.
Huhtikuussa julkistettu Kansainvälinen arviointi maataloustieteen ja -tekniikan kehityksestä (IAASTD) toi esiin pientilojen suuren osuuden ja keskeisen aseman Afrikassa.
Sen mukaan maataloustekniikan kehityksestä tiedotetaan Afrikassa tavalla, joka sopii suurtiloille, muttei pienviljelmille.
Arvio kannustaa ottamaan pienviljelijät mukaan, kun tutkimuksen painopisteitä mietitään ja toteutetaan.
Kaikki eivät kuitenkaan usko pienviljelyyn. "Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston tutkimukset osoittavat, että kotitarveviljelijät eivät pysty ruokkimaan maailman kaupunkeja", Etelä-Afrikan vapaan yliopiston professori Johan Willemse muistuttaa.
Malawin menestystä siivittävät hänen mukaansa subtrooppinen ilmasto ja veden runsaus. Kuivuudesta kärsivä Etelä-Afrikka joutuu tuomaan vehnää ruokkiakseen kaupunkiensa asukkaat. Tuotanto kasvaa vain kannustamalla kaupallisia suurtiloja, Willemse jatkaa.
Tuontiviljojen kiivas kallistuminen povaa hänen mukaansa ongelmia Afrikallekin.
"Elleivät hallitukset suhtaudu vakavasti kaupallisen viljelyn lisäämiseen, nälkäisten määrä kasvaa ja alueella nähdään ruokamellakoita", hän ennustaa.
Lisää uusi kommentti
Lue ohjeet ennen kommentointia