Työpaikat

Varainhankinnan päällikkö

Paikkakunta
Helsinki
Viimeinen hakupäivä

Haemme nyt keskustoimistollemme Helsinkiin varainhankinnan päällikköä.

Varainhankinnan päällikkönä vastaat Pelastakaa Lapset ry:n varainhankinnan suunnittelusta, taloudesta ja operatiivisesta toteutuksesta yksityis-, yritys- ja säätiövarainhankinnan sektoreilla yhdessä erittäin ammattitaitoisen ja työstään motivoituneen kahdeksan hengen tiimin kanssa. Johdat tiimiäsi strategisesti ja tavoitteellisesti, ja toimit innostavana ja läsnä olevana esimiehenä. Sinun kanssasi tiimi pystyy kasvamaan täyteen potentiaaliinsa ja hyödyntämään myös muut organisaation voimavarat varainhankinnan tuloksen kasvattamiseksi, jotta järjestö voi auttaa yhä useampaa kaikkein haavoittavimmassa asemassa olevaa lasta.

Kokeneena varainhankinnan ammattilaisena ja erinomaiset sosiaaliset- sekä viestinnälliset taidot omaavana henkilönä omalle vastuualueellesi kuuluu työ suurlahjoittajien-, testamenttilahjoittajien- sekä yritysyhteistyön parissa. Omaat näkemystä tämän päivän varainhankinnasta ja haluat olla mukana avainpaikalla kehittämässä varainhankinnan huomista juuri meidän järjestössämme.

Sinulla on tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Takanasi on jo useampi vuosi työtä esimiehenä ja koet esimiestyön erityisenä vahvuutenasi. Sinulla on vahvaa kokemusta varainhankinnasta niin yksityis- kuin yrityssektoreilta, mieluiten esimiestehtävissä. Aiempi työskentely suurlahjoittajien ja/tai yritysyhteistyön parissa on etu. Budjettien hallinta, strateginen johtaminen ja tulosvastuullisuus ovat sinulle tuttua ja mielekästä työsarkaa. Olet taitava viestijä (suomi, englanti, ruotsi mukava lisä) ja tulet erinomaisesti toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Sinulla on kyky hallita laajoja kokonaisuuksia, siedät painetta, nautit eteenpäin vievästä kehittämisestä ja saat ihmiset innostumaan mukaan.

Tarjoamme sinulle varainhankinnan paraatipaikan arvostetussa ja erittäin hyvä maineisessa lastensuojelujärjestössä. Saat johdettavaksesi tiimin upeita varainhankkijoita, jotka tekevät työtä suurella ammattitaidolla ja halulla auttaa hädänalaisia lapsia. Työtehtäväsi ovat monipuolisia ja pystyt itse vahvasti vaikuttamaan vastuualueesi kehittämiseen. Työsi tulokset konkretisoituvat järjestömme kautta autettavien lasten ja lapsiperheiden elämässä. Sinulla ja tiimilläsi on tukena samassa yksikössä istuva viestintätiimi, järjestön muut sidosryhmät ja takanasi johdon tuki, joka ymmärtää ja pitää arvossa varainhankinnan merkitystä järjestön strategian toteutumiselle. Moniammatillinen työyhteisömme on vahvasti sitoutunut arvoihimme ja siihen mitä teemme yhdessä lasten hyvinvoinnin ja oikeuksien edistämiseksi. Hyvän työilmapiirin ylläpitäminen on meille arvokas yhteinen asia. Haluamme varainhankintatiimimme vetäjän, joka sopii meille ja me hänelle.

Lasten turvallisuus on meille tärkeää kaikessa toiminnassamme ja työntekijöiden sitoutuminen lasten suojelemiseen väkivallalta on ehdoton edellytys valinnalle tehtävään.

Tehtävä on vakinainen ja työ alkaa 1.8.2019 tai sopimuksen mukaan. Palkka määräytyy osaamisesi ja kokemuksesi mukaan. Esitäthän hakemuksessasi palkkatoiveesi.

Kiinnostuitko tehtävästä? Haethan tehtävää 12.6.19 mennessä.

Lisätietoja tehtävästä antaa tuleva esimiehesi viestinnän ja varainhankinnan johtaja Sanna Kuusisto puh. 045 104 6633. Tavoitat hänet parhaiten pe 31.5. klo 12–14, ti 4.6. klo 9–11 ja to 6.6. klo 14:30–16.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.