Työpaikat

Vapaaehtoistoiminnan suunnittelija

Ilmoittaja
Paikkakunta
Helsinki
Työsuhdetyyppi
Kokoaikainen
Viimeinen hakupäivä

Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK hakee vapaaehtoistoiminnan suunnittelijaa Helsinkiin toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Työ alkaa mahdollisimman pian, viimeistään kuitenkin 15.10.2019.

SASK on suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen ihmisoikeus- ja kehitysyhteistyöjärjestö. SASK toimii Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa tukien kumppanijärjestöjen toimintaa työntekijöiden oikeuksien parantamiseksi.

Vapaaehtoistoiminnan suunnittelija vastaa SASKin vapaaehtoistoiminnan suunnittelusta, toteutuksesta ja kehittämisestä. Hän huolehtii uusien vapaaehtoisten kouluttamisesta, toiminnan organisoinnista sekä vapaaehtoisiin liittyvästä viestinnästä. Lisäksi hän järjestää SASKin tapahtumia ja kehittää SASKin näkyvyyttä kotimaassa yhdessä viestintäpäällikön kanssa. Tehtävä edellyttää matkustusvalmiutta Suomessa ja ulkomailla.

Valituksi tulevalta hakijalta edellytämme tehtävään soveltuvaa koulutusta, kokemusta tapahtumien järjestämisestä, kouluttamisesta ja toimimisesta vapaaehtoisverkoston vetäjänä sekä suomen ja englannin kielen taitoa. Kokemus organisaatioviestinnän tehtävistä katsotaan eduksi.

Tehtävässä menestyminen edellyttää oma-aloitteista, järjestelmällistä ja viestinnällistä työotetta sekä innostusta ihmisten parissa toimimiseen. Arvostamme ammattiyhdistysliikkeen ja kehitysyhteistyön tuntemusta.

Kirjalliset hakemukset ansioluetteloineen pyydetään toimittamaan su 1.9.2019 mennessä osoitteeseen janne.ronkainen@sask.fi. SASKin toiminnanjohtaja Janne Ronkainen vastaa tiedusteluihin ma 26.8. klo 15–16, p. 040 776 8557.

Työpaikat

Aluepäällikkö
Taloushallinnon assistentti
Toiminnanjohtaja (Varsinais-Suomen piiri)
Project Assistant
Regional Finance and Administration Delegate (RFAD)
Koulu- ja oppilaitosyhteistyön koordinaattori
Finance and Events Officer
Project Coordinator
Tuloksellisen digimarkkinoinnin asiantuntija
Digitaalinen varainhankkija
Talous- ja sosiaalioikeuksien asiantuntija
Police Affairs Officer, Adviser on Police Reform
Monitoring Officer
Roving Finance Adviser
Country Director
JPO-tehtäviä: WHO, WFP, UN Women
Junior Professional Officer for the Safety + Health for All Flagship Programme (JPO)
JPO-tehtävä: UN75
Toiminnanjohtaja
Varainhankinnan tiimikoordinaattori
International Trade Center Junior Professional Officer (JPO)
Talousjohtaja
Ilmastoasiantuntija
Operations and Program Manager
JPO-tehtävä: IOM
Kampanja- ja viestintäkoordinaattori
Projektityöntekijä (opettaja/opettajaksi opiskeleva)
JPO-tehtäviä: UNICEF ja UNIDO
JPO-tehtäviä: UNCCD, UNDRR, OHCHR, OCHA
Talousjohtaja
Konsultti vaikuttamistyön ohjelman väliarviointiin
PME Coordinator

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.