Sivarien määrääminen koronarokotuksiin ei olisi mielekästä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Sivarien määrääminen koronarokotuksiin ei olisi mielekästä

Aseistakieltäytyjäliitto haluaa muistuttaa että siviilipalvelus ei ole ollut kriisin aikana hyödytön. Siviilipalvelushenkilöitä on koko kriisin ajan ollut terveydenhuoltosektorilla työpalveluksessa.

Sosiaali- ja terveysministeriön pyydettyä tiistaina Puolustusvoimia varautumaan virka-avun antamiseen kunnille ja sairaanhoitopiireille koronaepidemian takia on herännyt keskustelua myös siviilipalvelusvelvollisten hyödyntämisestä kriisissä. Muun muassa kansanedustaja Joonas Könttä ja Varusmiesliitto ovat ehdottaneet siviilipalveluksen suorittaneiden tai sitä suorittamassa olevien hyödyntämistä kriisissä. Lisäksi Joonas Köntän mukaan siviilipalvelus on osoittautunut käyttökelvottomaksi nykyisessä kriisissä.

Aseistakieltäytyjäliitto haluaa muistuttaa että siviilipalvelus ei ole ollut kriisin aikana hyödytön. Siviilipalvelushenkilöitä on koko kriisin ajan ollut terveydenhuoltosektorilla työpalveluksessa. Myös Siviilipalveluskeskuskella palvelevia sivareita on käytetty apuna koronarokotusten järjestämisessä jo viime vuoden keväästä lähtien.

On myös hyvä muistaa, että palveluksessa olevat sivarit ei ole mitään tuosta vaan liikuteltavaa työvoimaa. Saman totesi Siviilipalveluskeskus 1.4.2020 antamassaan tiedotteessa, jolloin samantapaista keskustelua aiheesta myös käytiin. Keskuksen mukaan “palveluksessa olevat siviilipalvelusvelvolliset palvelevat oman koulutuksensa ja osaamisensa mukaisissa tehtävissä, turvaten osaltaan julkisen sektorin toimivuutta” ja “Velvollisten siirtäminen uusiin työtehtäviin ei ole järkevää eikä lainsäädäntö sitä myöskään mahdollista.“

Mitä tulee siviilipalveluksen suorittaneisiin eli "sivarivarantoon", voitaisiin heidät siviilipalveluslain 64 §:n mukaan määrätä ylimääräiseen palvelukseen poikkeusoloissa samassa tilanteessa kuin armeijan reserviläiset. Tämä ei kuitenkaa olisi Aseistakieltäytyjäliiton mielestä mielekästä, sillä poikkeusolotehtäviä ei pidä määrätä kenellekään itsetarkoituksena, vaan vain mikäli se on yhteiskunnan toiminnan kannalta välttämätöntä. Yleensä kansalaiset ovat kriisitilanteessakin hyödyllisempiä niillä aloilla, joihin heillä on koulutusta ja parhaassa tapauksessa työkokemusta. 

Mikäli terveydenhoitosektorilla tarvitaan lisää työvoimaa, todennäköisesti mielekkäämpää kuin ase- tai siviilipalveluksen suorittaneiden haaliminen palvelukseen olisi säätää valmiuslain mukainen terveydenhoidon ammattihenkilökuntaa koskeva työvelvoite. Näin koronakriisin torjumiseen saataisiin avuksi nimenomaan ammattitaitoista työvoimaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia