Nuoret toivovat lisää tietoa toisen ihmisen rajojen tunnistamisesta ja kunnioittamisesta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Nuoret toivovat lisää tietoa toisen ihmisen rajojen tunnistamisesta ja kunnioittamisesta

Väestöliiton jokavuotinen Mun valinta -kampanja nuorille pureutuu tänä vuonna seksuaalisen häirinnän ja rajojen teemoihin.

Omien ja toisten ihmisten rajojen tunnistaminen sekä niistä kommunikoiminen ovat keskeisiä seksuaalikasvatuksen painopisteitä, joiden harjoittelu on syytä aloittaa jo pienenä.

THL:n Kouluterveyskyselyn 2021 mukaan noin puolet yläkouluissa ja toisella asteella opiskelevista tytöistä on kokenut häiritsevää seksuaalista ehdottelua tai ahdistelua viimeisen vuoden aikana, pojista noin joka kymmenes.

Väestöliiton Mun valinta -kampanja kysyi nuorilta, missä asioissa he toivovat tukea ja tietoa aikuisilta. Esille nousi erityisesti toisen ihmisen rajojen tunnistaminen ja kunnioittaminen. 64 prosenttia vastaajista toivoi tukea tähän. Kysely toteutettiin avoimena verkkokyselynä ja siihen vastasi 367 13─19-vuotiasta nuorta.

─ Yhtä tärkeää kuin seksuaalikasvatuksessa on opettaa häirinnän tunnistamista ja siltä suojautumista, on kehittää mahdollisen tekijän vuorovaikutustaitoja niin, että muita loukkaavat teot jäävät tekemättä, sanoo nuorten seksuaalisen hyvinvoinnin asiantuntija Viivi Sihvonen Väestöliitosta.

Toisten ihmisten rajojen tunnistaminen ja niiden sanoittaminen ei aina ole helppoa. Väestöliiton kampanja antaa konkreettisia neuvoja niistä kommunikoimiseen.

─ Toisen ihmisen rajojen tunnistaminen vaatii taitoja tunnistaa sanattomia viestejä. Seksuaalissävytteisissä tilanteissa suostumusta viestitään hyvin usein ilman sanoja. Monesti rajoista kannattaa kuitenkin reippaasti jutella, jos on epävarma tai toinen ihminen ei ole kovin tuttu entuudestaan, Sihvonen sanoo.

Mun valinta -kampanja kannustaa jokaista nuorta omalta osaltaan olemaan mukana luomassa turvallisempia tiloja kaikille ja mahdollisuuksien mukaan puuttumaan tilanteeseen, jos huomaa, että toinen nuori joutuu häirityksi.

Kampanja muistuttaa, että häirinnästä ja muista seksuaalisuutta haavoittavista kokemuksista voi päästä yli, ja niiden käsittelyyn löytyy apua.

Myös häirintään syyllistynyt voi oppia mokistaan. 

─  Häiritsevän käytöksen takana on voinut alun perin olla esimerkiksi halu imarrella, kehua tai vitsailla, esittäminen kavereille tai toive seksistä. Myös populaarikulttuuri ohjaa puhetapoja ja nuorisokulttuuria, ja loukkaavat puhetyylit tai käyttäytymistavat voidaan nähdä jopa siisteinä. Käyttäytymisessä tulisi kuitenkin aina huomioida se, miltä se toisesta tuntuu eikä toimia omien fiilisten tai uskomusten pohjalta häiritsevällä tavalla. Jokaisella on mahdollisuus oppia käyttäytymään tavalla, joka ei loukkaa muita ihmisiä ja nämä taidot vievät pitkälle sosiaalisissa suhteissa. Tässä oman häiritsevän käytöksen juurisyiden tunnistaminen on avuksi, Sihvonen neuvoo.

Mun valinta -kampanja 16.─20.5.2022:
Instagramissa @nuortenvaestoliitto
TikTokissa @vaestoliitto
hyvakysymys.fi/munvalinta

Lisää uusi kommentti