Nälkäpäivän lipaskeräys tuotti 800 000 euroa – keräys jatkuu lokakuun loppuun | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Nälkäpäivän lipaskeräys tuotti 800 000 euroa – keräys jatkuu lokakuun loppuun

Nälkäpäivän lipaskeräyksen aikana 22.–24.9. kerättiin noin 800 000 euroa Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Lahjoitusten avulla autetaan sekä Suomessa että maailmalla. Nälkäpäivä-keräys jatkuu verkossa lokakuun loppuun asti.

Nälkäpäivänä kerätään sitomattomia varoja Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Erilaisiin katastrofeihin ja häiriötilanteisiin varautuminen on merkittävä osa Punaisen Ristin työtä sekä Suomessa että maailmalla. Nälkäpäivän lahjoitusten avulla Punainen Risti voi auttaa nopeasti siellä, missä apua eniten tarvitaan.

Kotimaassa katastrofirahaston avulla ylläpidetään valmiutta auttaa äkillisissä onnettomuuksissa ja häiriötilanteissa. Äkillisissä kriisitilanteissa Punainen Risti tukee Suomen viranomaisia. Koulutetut vapaaehtoiset tarjoavat henkistä tukea kriisin kohdanneille sekä esimerkiksi materiaalista tukea tulipalossa kotinsa menettäneille.

Maailmalla avun tarve on nyt erityisen suuri ruokapulasta kärsivässä Itä-Afrikassa ja poikkeuksellisten tulvien valtaamassa Pakistanissa.

”Juuri nyt Etiopiassa ja Somaliassa autamme muun muassa antamalla käteisapua, jonka avulla avun tarpeessa olevat voivat hankkia itselleen esimerkiksi ruokaa tai lääkkeitä. Jokainen lahjoitus katastrofirahastoon on tärkeä ja mahdollistaa nopean avun sitä tarvitseville”, kertoo Punaisen Ristin kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Tiina Saarikoski.

Pakistanissa poikkeuksellisen voimakkaat monsuunisateet ovat aiheuttaneet hallitsemattomia tulvia ja maanvyörymiä, joista kärsii jo yli 33 miljoonaa ihmistä. Suomen Punainen Risti on ohjannut aiemmin tässä kuussa katastrofirahastostaan 100 000 euroa kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatioon Pakistanin tulva-alueilla.

Nälkäpäivä-keräys jatkuu lokakuun loppuun

Nälkäpäivän lipaskeräys järjestettiin viime viikolla ja vapaaehtoisia näkyi kaduilla ja erilaisissa tapahtumissa ympäri Suomen.

”Lipaskeräys on näkyvä osa Nälkäpäivää ja matalan kynnyksen tapa auttaa. Kerääjistä ja lahjoittajista välittyy erityinen ilo, kun kasvokkain kohtaaminen on jälleen mahdollista. Lämmin kiitos kaikille Nälkäpäivä-keräykseen osallistuneille vapaaehtoisille sekä jokaiselle lahjoittaneelle”, sanoo varainhankintapäällikkö Anna Laurinsilta.

Nälkäpäivään voi lahjoittaa lokakuun loppuun asti osoitteessa Nälkäpäivä.fi. Verkosta löytyvät myös ohjeet MobilePay-, tekstiviesti- ja tilisiirtolahjoitusten tekemiselle.

Lahjoita Nälkäpäivään:

  • Lähettämällä tekstiviestin SPR20 numeroon 16499 (20 €/viesti)
  • MobilePay:lla numeroon 10900
  • Verkossa osoitteessa nälkäpäivä.fi
  • Lahjoittamalla Punaisen Ristin katastrofirahaston tilille FI52 5000 0120 4156 73, käytä viitettä 5173.

Rahankeräyslupa: RA/2020/1407 & ÅLR 2021/8473

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia