Kunnon työn päivänä juhlitaan ihmisarvoista työtä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kunnon työn päivänä juhlitaan ihmisarvoista työtä

Teemapäivänä järjestöt haluavat muistuttaa, että kunnon työn ehdot toteutuvat vain harvalla työntekijällä maailmassa.

Kunnon työn päivänä 7. lokakuuta kampanjoidaan ihmisarvoisen työn ja työntekijöiden perusoikeuksien puolesta.

Samalla juhlitaan hyvää työelämää ja mahdollisuutta vaikuttaa sen kehittämiseen. Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksen SASKin sekä keskusjärjestöjen Akavan, SAK:n, ja STTK:n Suomeen lanseeraamaa päivää vietetään samaan aikaan arviolta 60 maassa.

Kunnon työssä toteutuvat työelämän perusoikeudet ja siitä maksetaan elämiseen riittävää palkkaa. Kunnon työssä on mahdollisuus vapaa-aikaan, turvalliseen työympäristöön ja oman työn kehittämiseen.

Teemapäivänä järjestöt haluavat muistuttaa, että kunnon työn ehdot toteutuvat vain harvalla työntekijällä maailmassa.

"Suomalaisille on itsestään selvää, että työelämän perusoikeudet, kuten pakkotyön ja lapsityön kielto tai järjestäytymis- ja neuvotteluoikeus toteutuvat. Meillä on myös oikeus vaikuttaa työelämään ja omaan työhön. Näitä mahdollisuuksia ei suurella osalla maailman työntekijöistä ole", toteaa Katri Blomster Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus SASK:sta.

Kunnon työn päivänä muistutetaan tästä epäkohdasta ja juhlistetaan samalla sitä, mikä suomalaisessa työelämässä on kohdallaan.

Kunnon työn päivänä 7. lokakuuta kymmenet miljoonat ammattiliittojen ihmiset eri puolilla maailmaa kampanjoivat ihmisarvoisen työn puolesta. Suomessa erilaisia Kunnon työn päivän tempauksia järjestetään tavallisilla työpaikoilla 7.10.2014. Teemapäivää vietetään jo kuudetta kertaa.

Lue, miten sinä voit osallistua Kunnon työn päivään!

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia