Koulutus ja ammattitaidot antavat katulapsille toisen mahdollisuuden | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Koulutus ja ammattitaidot antavat katulapsille toisen mahdollisuuden

Taksvärkki ry:n uudessa kampanjassa Yksi päivä muutokseen tuetaan kenialaisia katulapsia ja -nuoria kouluun, ammattiin ja nuoriksi yrittäjiksi.

Perinteinen Taksvärkki on kehitysyhteistyötä ja globaalikasvatusta nuorelta nuorelle. Suomessa kouluissa ja oppilaitoksissa vedettävissä työpajoissa nuoret tutustuvat kehitysmaiden nuorten tarinoihin. Taksvärkki-keräykseen osallistuminen on keino vaikuttaa ja mahdollistaa ikätovereille parempi tulevaisuus.

Tänä lukuvuonna suomalaisten nuorten päivän työstä saamat palkkiot mahdollistavat monivuotisen kehitysyhteistyöhankkeen Keniassa, missä ongelmat kotona tai perheen taloudellinen tilanne ajavat lapsia kadulle. Kenian kaupungeissa on kymmeniä tuhansia lapsia, joille kadut ovat elinympäristö ja toimeentulon lähde. Väkivalta, hyväksikäyttö ja huumeet tekevät elämästä kadulla vaarallista.

Taksvärkki ry:n hankkeessa katulapset Nairobin ja Kisumun kaupungeissa saavat elämäntaito- ja ammattikoulutusten avulla itseluottamusta ja keinoja päästä pois kadulta. Katunuoret perustavat omia yhdistyksiä, saavat vertaistukea, oppivat ammatin ja ansaitsevat rahaa pienyrittäjinä. Kouluissa lapset, vanhemmat ja opettajat saavat tietoa lapsen oikeuksista ja edistävät niiden toteutumista.

Paikan päällä hankkeen toteuttaa Taksvärkki ry:n kenialainen kumppanijärjestö Undugu Society, jonka kehittämä ja maailmanlaajuisesti kiinnostusta herättänyt yhdistysmalli on tehokas tapa voimauttaa katulapsia ja -nuoria.

Tänään perjantaina 9.9. Taksvärkki-päivää vietetään yhdessä Taksvärkki ry:n kuudesta Maailmankansalaisen koulusta, helsinkiläisessä Aleksis Kiven peruskoulussa. Päivän aikana Taksvärkki ry:n vapaaehtoiset kansainvälisyyskouluttajat vetävät yläkoululaisille seitsemän toiminnallista työpajaa. Tavoitteena on tutustua nuorten arkeen ja unelmiin Keniassa. Iltapäivällä koulun oppilaskunnan hallituksen jäsenet toteuttavat lipaskeräystempauksen Helsingin keskustassa.

"Uuden perusopetuksen opetussuunnitelman myötä globaalikasvatus on yhä vahvemmin osa koulujen arkea", toteaa Taksvärkki ry:n globaalikasvatuksen suunnittelija Anna Kivimäki. "Uudessa kampanjassamme tarjoamme oppilaitoksille innostavia työpajoja ja opettajille osallistavia menetelmiä globaalikasvatuksen toteuttamiseen."

Taksvärkki-kampanja Yksi päivä muutokseen kestää toukokuun 2017 loppuun asti. Taksvärkki-keräykseen osallistuvan koulun oma Taksvärkki-päivä voi olla koska tahansa kouluvuoden aikana. Maksuttomat kouluvierailut ja globaalikasvatusmateriaalit ovat vapaasti suomalaisten oppilaitosten tilattavissa.

Yksi päivä muutokseen -kampanjan suojelija on Taksvärkkitoimikunnan puheenjohtajana vuosina 1985–1988 toiminut presidentti Tarja Halonen.

Lisätietoa kampanjasta ja ilmoittautumiset: www.taksvarkki.fi/kenia/

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia