Tapahtumat

Tavoitteena vapaat ja rehelliset vaalit – Kansainvälisen vaalitarkkailun käytäntöjä ja kokemuksia

Järjestäjä
Paikkakunta
Verkkotapahtuma
Alkamisaika
Päättymisaika

Vaalit ovat demokratian tärkein symboli. Reiluissa ja vapaissa vaaleissa päätöksentekijöiden tilivelvollisuus kansalaisia kohtaan toteutuu ja kansalaiset valitsevat edustajansa päättämään yhteisistä asioista. On tärkeää, että demokraattiset valtiot kantavat yhdessä vastuuta kansanvallan toteutumisesta maailmassa – myös vaaleissa. Kansainvälinen vaalitarkkailu on yksi osa demokratiatuen keinovalikoimaa. Myös Suomi osallistuu vaalitarkkailuun esimerkiksi osana Etyjin ja EU:n vaalitarkkailuoperaatioita. Suomalaiset kansanedustajat ovat viime kuukausina osallistuneet muun muassa suurta kiinnostusta herättäneiden Yhdysvaltojen vaalien tarkkailuun osana Etyjin missiota. 

Tervetuloa kuulemaan lisää vaalien merkityksestä demokratialle, kansainvälisen vaalitarkkailun perusteista ja käytännöistä sekä vaalitarkkailuun osallistuneiden kansanedustajien kokemuksista kentältä. 

Tilaisuudessa puhuvat muun muassa Yhdysvaltojen vaalien tarkkailuun osallistuneet kansanedustajat Vilhelm Junnila (ps.) ja Pia Kauma (kok.) sekä kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd.), jolla on pitkä kokemus vaalitarkkailusta. 

Tilaisuudessa julkaistaan Demo Finlandin julkaisu, jossa kerrotaan, mitä vaalitarkkailu on ja miksi sitä tehdään sekä jaetaan suomalaisten vaalitarkkailijoiden kokemuksia ja kerrotaan mahdollisuuksista osallistua kansainväliseen vaalitarkkailuun. 

Tilaisuus striimataan Demo Finlandin Youtube-kanavalle. Lähetämme linkin kaikille ilmoittautuneille ennen tilaisuutta.

Ilmoittautumiset 6.12. mennessä: https://bit.ly/vaalitarkkailu0712

Tapahtuman Facebook-sivu löytyy täältä.

Ohjelma

Avaussanat
Anu Juvonen, toiminnanjohtaja, Demo Finland 

Mitä on kansainvälinen vaalitarkkailu?
Jussi Kanner, demokratiatuki- ja dialogiasiantuntija, Demo Finland 

Eduskunnan osallistuminen kansainväliseen vaalitarkkailuun
Maria Fagerholm, eduskunnan kansainvälinen yksikkö 

Vaalit tarkkailijan silmin
Vilhelm Junnila (ps.), kansanedustaja 
Pia Kauma (kok.), kansanedustaja
Kimmo Kiljunen (sd.), kansanedustaja

Vaalitarkkailun merkitys ja koronapandemian vaikutukset 
Leena Rikkilä-Tamang, Director for Asian and the Pacific, International IDEA

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.