Kuinka paljon vapaita ohjelmistoja käytetään? | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kuinka paljon vapaita ohjelmistoja käytetään?

Avoimen lähdekoodin ohjelmistojen osuuden arvioidaan myös suhteellisesti olevan suurempi teollistuneissa maissa kuin kehitysmaissa, mutta tarkkoja lukuja käyttäjämääristä ei ole olemassa. Vahvimmillaan vapaat ohjelmistot ovat toistaiseksi www-palvelimissa ja niiden käyttöjärjestelmissä, mutta yksittäisissä työasemissa niiden osuus on vain nelisen prosenttia.

Monen kansainvälisen järjestön, hallituksen ja muun julkisen sektorin organisaation sekä yksityisen sektorin toimijoiden tiedetään viime vuosina ottaneen käyttöön vapaan ja avoimen lähdekoodin ohjelmistoja ja korvanneen niillä kaupalliset vaihtoehdot. Tarkkoja lukuja on kuitenkin mahdotonta saada, koska käyttöä ei rekisteröidä mitenkään.

Arvioiden mukaan vapaiden ohjelmistojen käyttö on yleisempää teollistuneissa maissa kuin kehitysmaissa. Monissa kehitysmaissa tietotekniikan käyttöaste on edelleen tavattoman alhainen ja ohjelmistojen laiton kopiointi on yleistä, eikä siihen haluta puuttua.

Internetin käyttäjät ovat, usein tietämättään, samalla myös vapaille ohjelmistoille rakennettujen sovellusten käyttäjiä. Suosituin ja käytetyin hakupalvelin Google on rakennettu vapaiden ohjelmistojen pohjalle. Kaikista www-palvelimista avoimen lähdekoodin ohjelmistojen liikkeen luoma Apache on selkeä ykkönen noin 65 prosentin markkinaosuudellaan, Microsoft tulee toisena noin 25 prosentin osuudella. Esimerkiksi Afrikassa www-palvelimia on noin 300 000, joista kenties 180 000 toimii Apachella. Ennen Apachea markkinajohtaja oli toinen vapaan koodin ohjelmisto, NCSA.

Yksittäisistä työasemista vielä vain murto-osa, noin 4 prosenttia, toimii avoimen lähdekoodin käyttöjärjestelmä (yleisimmin GNU/Linuxilla), ja käyttäjien määräksi arvioidaan noin 20 miljoonaa.

Monenlaisissa elektroniikkatuotteissa, kuten matkapuhelimissa, käsitietokoneissa, kameroissa ja roboteissa Linuxin käyttöjärjestelmä on Microsoftin tuotteita suositumpi.


Linkit:

E-Soft, Security Space
Why Open Source Software/ Free Software (OSS/FS)?
(David A. Wheelerin ylläpitämä sivusto, jossa tietoa mm. markkinaosuuksista)
ITU:n tilasto internet-indikaattoreista (PDF)
(Palvelimet, käyttäjät ja pc-koneiden määrä)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia