UNICEF pyytää puolta miljardia dollaria ebolatyöhön | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

UNICEF pyytää puolta miljardia dollaria ebolatyöhön

Pyynnöstä on saatu tähän mennessä kasaan vain neljännes.

UNICEF tiedotti perjantaina, että se tarvitsee ebolan vastaiseen työhönsä 500 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria eli noin 404 miljoonaa euroa. Summalla pystyttäisiin auttamaan puolen vuoden ajan Länsi-Afrikan ebola-alueilla. Pyynnöstä on saatu tähän mennessä kasaan vain neljännes.

Syyskuussa UNICEF arvioi puolen vuoden tarpeeksi 200 miljoonaa dollaria.

Ebolasta kärsitään pahiten jo ennestään hauraissa Guineassa, Liberiassa ja Sierra Leonessa. Tautitapauksia on todettu yli 17 000 ja yli 6 000 ihmistä on kuollut.

Hautaaminen ja eristäminen keskiössä

"UNICEF tekee entistä enemmän töitä taudin pysäyttämiseksi. Tuemme sairastuneiden aikaista eristämistä, puhumme turvallisen hautaamisen puolesta ja kerromme viruksesta ja sen vaaroista", UNICEFin ebolatyön johtaja Peter Salama kertoo varojen käytöstä.

Potilaiden aikainen eristäminen ja turvallinen hautaaminen ovat avainasemassa taudin pysäyttämisessä. Monet ovat saaneet taudin hautajaisissa.

Varoja käytetään lisäksi muun muassa lääkkeisiin, hoitopaikkoihin, hoitajien suojavarusteisiin ja taudin takia orvoiksi jääneiden lasten tukemiseen.

"Kun taistelemme ebolaa vastaan, voimme samalla auttaa rakentamaan vahvaa perusterveydenhuoltoa ja muita sosiaalipalveluita. Niiden avulla lapset ja perheet hyötyvät vielä pitkään ebolan kukistumisen jälkeenkin", Salama lisää.

Laajat vaikutukset

Ebolaepidemian avustustyö ei rajoitu pelkästään terveyssektorille. UNICEF yhteistyökumppaneineen lähettää lapsille päivittäin opetusohjelmaa radion välityksellä, koska kriisialueiden koulut on suljettu. Lisäksi kymmeniätuhansia opettajia koulutetaan, jotta he pystyvät tukemaan kovia kokeneita lapsia ja kertomaan ebolan ennaltaehkäisystä, kun koulut jälleen aukeavat.

UNICEF tukee myös lähialueen maita ebolan leviämisen varalta. Maissa on järjestetty muun muassa laajoja tiedotuskampanjoita.

Auta ebolasta kärsiviä lapsia – lahjoita
Lue lisää UNICEFin ebolan vastaisesta työstä

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia