UNICEF: Musertava vuosi lapsille | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

UNICEF: Musertava vuosi lapsille

Viisitoista miljoonaa lasta kärsii konflikteista.

Vuosi 2014 on ollut kauhun, pelon ja epätoivon vuosi miljoonille lapsille, jotka ovat joutuneet alttiiksi äärimmäiselle väkivallalle ja sen seurauksille konflikteissa ympäri maailmaa. Monet lapset on lisäksi pakotettu aseellisiin ryhmiin.

"Tämä on ollut musertava vuosi miljoonille lapsille", UNICEFin pääjohtaja Anthony Lake sanoo järjestön maanantaisessa tiedotteessa.

"Lapsia on tapettu, kun he ovat olleet koulussa tai nukkuneet sängyssään. Heistä on tehty orpoja ja heitä on siepattu, kidutettu, värvätty, raiskattu ja jopa myyty orjiksi. Kertaakaan lähihistoriassa näin montaa lasta ei ole joutunut tällaisten käsittämättömien julmuuksien kohteiksi", Lake jatkaa.

Unohdettuja konflikteja

Jopa viisitoista miljoonaa lasta elää konfliktien keskellä Keski-Afrikan tasavallassa, Irakissa, Etelä-Sudanissa, Palestiinassa, Syyriassa ja Ukrainassa. Yhteensä 230 miljoonaa lasta elää maissa tai alueilla, jotka ovat aseellisten konfliktien vaikutuspiirissä.

Vuonna 2014 satoja lapsia on siepattu koulusta tai koulumatkalta. Kymmenettuhannet lapset on pakotettu mukaan aseellisten ryhmien toimintaan. Iskut kouluihin ja terveydenhoitopaikkoihin ovat lisääntyneet. Kouluja on lisäksi käytetty enenevissä määrin sotilaallisiin tarkoituksiin.

Kriisien valtava määrä tarkoittaa myös sitä, että osa niistä on jäänyt vähälle kansainväliselle huomiolle. Esimerkiksi Afganistanissa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Nigeriassa, Pakistanissa, Somaliassa, Sudanissa ja Jemenissä useat lapset elävät kriisien kurimuksessa.

Konfliktien lisäksi vuosi muistetaan ebolaepidemiasta, joka on jättänyt tuhansia lapsia orvoiksi ja keskeyttänyt arviolta viiden miljoonan lapsen koulunkäynnin.

UNICEF auttaa

UNICEF auttaa kaikissa maailman kriisipesäkkeissä. Suurista haasteista huolimatta miljoonat kriisialueiden lapset ovat saaneet toivoa vaikeuksien keskellä.

Esimerkiksi Keski-Afrikan tasavallassa on paraikaa käynnissä kampanja, jonka tavoitteena on saada 662 000 lasta takaisin kouluun. Lähi-idän maihin on puolestaan toimitettu 68 miljoonaa poliorokoteannosta sen jälkeen, kun poliota löydettiin Irakissa ja Syyriassa. Etelä-Sudanissa 70 000 lasta on saanut hoitoa aliravitsemukseen.

"On surullisen ironista, että samalla, kun lapsen oikeuksien sopimus täyttää 25 vuotta ja voimme juhlia useita edistysaskelia lapsille, niin miljoonien lasten oikeuksia loukataan julmasti. Maailman pitää tehdä enemmän, jotta vuosi 2015 olisi paljon parempi jokaiselle lapselle", Lake painottaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia