Suomi voi olla kärkijoukoissa edistämässä demokraattisempaa veropolitiikkaa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suomi voi olla kärkijoukoissa edistämässä demokraattisempaa veropolitiikkaa

Fingon julkaiseman Veroilla globaalia oikeudenmukaisuutta -raportin mukaan monikansallisten yritysten verovälttely on yksi räikeimpiä maailmanlaajuisia epäkohtia, jonka seurauksista kärsivät suhteellisesti eniten kehittyvät maat.

Tuore raportti määrittelee vero-oikeudenmukaisuutta, taustoittaa verovälttelyn roolia maailmantaloudessa, globaalin yritysveropolitiikan uudistumista sekä verotuksen yhteyttä eriarvoisuuteen, ilmastokriisiin ja sukupuolten väliseen tasa-arvoon.

”Oikeudenmukainen verotus luo perustan yhteiskunnalle, jossa on varaa ja tahtoa torjua ilmastonmuutosta ja luontokatoa, toteuttaa ihmisoikeusperustaista sosiaalipolitiikkaa ja edistää kestävää kehitystä”, sanoo Fingon kestävän talouden asiantuntija ja yksi raportin kirjoittajista Outi Hakkarainen.

Raportin mukaan globaalin oikeudenmukaisuuden ja kehittyvien maiden veropohjan vahvistamisen kannalta on tärkeää, että kehittyvät maat osallistuvat täysivaltaisesti kansainvälisten verotuskäytäntöjen määrittämiseen. Raportti alleviivaa, että julkisten varojen kerääminen verotuksella on ylivoimaisesti luotettavin ja kestävin keino kehittyville maille vahvistaa julkista talouttaan ja vähentää riippuvuutta ulkopuolisesta rahoituksesta, kuten kehitysyhteistyöstä ja velasta.

”Suomi on ilmaissut haluavansa olla osa muutosta kohti demokraattisempaa globaalia veropolitiikkaa, mutta sitä kohti kulkeminen edellyttää merkittäviä konkreettisia tekoja”, Hakkarainen toteaa.

Raportti sisältääkin 22 suositusta siitä, miten Suomi voi nykyistä aktiivisemmin olla osa tarvittavaa muutosta sekä omilla kansallisilla toimillaan että osana EU:ta.

”Suomen on tärkeää jatkaa resurssien lisäämistä kehittyvien maiden veropohjan vahvistamiseksi, etsiä aktiivisesti keinoja kehittää verojärjestelmiä progressiivisemmiksi ja eriarvoisuutta vähentäviksi sekä taata kehittyvien maiden omistajuutta”, toteaa Fingon kestävän talouden asiantuntija Elina Mikola.

Lue koko raportti täältä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia