Suomen Punainen Risti lähettää Turkkiin materiaaliapua ja Syyriaan avustustyöntekijöitä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suomen Punainen Risti lähettää Turkkiin materiaaliapua ja Syyriaan avustustyöntekijöitä

Suomen Punainen Risti lähettää Turkkiin avustuskuljetuksen, jolla autetaan maanjäristyksissä kotinsa menettäneitä. Suomesta lähtee lisäksi kaksi avustustyöntekijää tiimiin, joka arvioi terveydenhuollon tarpeita Syyrian järistysalueilla.

Punaisen Ristin logistiikkakeskuksesta Tampereelta lähetetään Turkin maanjäristysalueelle kolme rekkalastillista majoitustarvikkeita. Ensimmäinen rekallinen pakattiin tänään perjantaina.

Matkaan lähtee yhteensä 4 000 huopaa ja makuualustaa, lähes 1 500 patjaa, noin 80 kenttäsänkyä ja 200 makuupussia.

Avun ottaa vastaan Turkissa vastaan paikallinen Punainen Puolikuu, jonka tuhannet vapaaehtoiset ja työntekijät ovat osallistuneet pelastustöihin ja kotinsa menettäneiden auttamiseen katastrofin alusta lähtien.

”Turkin Punaisen Puolikuun auttamisvalmius on vahva, mutta näin laajassa katastrofissa suuretkin tarvikevarastot kuluvat nopeasti. Ulkopuolisen avun turvin paikalliset auttajat pystyvät jatkamaan työtään, sanoo Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen katastrofiavun päällikkö Marko Korhonen.

Materiaaliapu rahoitetaan ulkoministeriön varoin. Lisäksi Suomen Punainen Risti on ohjannut kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatioon Syyriassa ja Turkissa 300 000 euroa rahallista apua katastrofirahastostaan.

Asiantuntijatiimi kartoittamaan terveydenhuollon tarpeita Syyriassa
Suomesta lähtee kaksi avustustyöntekijää kansainvälisen Punaisen Ristin asiantuntijatiimiin, joka lähtee alkuviikosta Syyriaan arvioimaan terveydenhuollon tarpeita.

Kotinsa ja läheisensä menettäneet ihmiset Syyriassa ovat erittäin haavoittuvassa asemassa maassa 12 vuotta jatkuneen konfliktin vuoksi.

Maanjäristysalueilla on puutetta sähköstä, polttoaineista ja avustustarvikkeista. Punaisen Puolikuun terveysklinikka ja avustusvarastoja on tuhoutunut järistyksessä, ja julkiset palvelut ovat riittämättömiä.

Sairaalat sinnittelevät järistysalueilla toimintakykynsä äärirajoilla. Arviointitiimin tehtävänä on kartoittaa, millaisia terveyspalveluja loukkaantuneet ja kotinsa menettäneet eniten tarvitsevat, ja miten tarpeisiin voidaan vastata. Olemme valmiina lähettämään järistysalueille terveydenhuollon yksiköitä ja avustustyöntekijöitä tarpeen mukaan, Korhonen kertoo.

Auta – lahjoita katastrofirahastoon

Voit tukea Punaisen Ristin auttamistyötä lahjoittamalla Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon:

  • tekstiviestillä: SPR20 (20€) numeroon 16499
  • MobilePaylla numeroon 10900
  • Lahjoita verkossa: punainen risti.fi/lahjoita/katastrofirahasto

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia