Sadankomitea peräänkuuluttaa poliittista tahtoa pakolaisuuden lähtömaiden konfliktien ratkaisemiseksi | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Sadankomitea peräänkuuluttaa poliittista tahtoa pakolaisuuden lähtömaiden konfliktien ratkaisemiseksi

Suomen on kyettävä noudattamaan omaa ulko- ja kehityspoliittista linjaustaan, joka heijastelee paljon suurempaa tahtotilaa kuin tulevien leikkausten tuoma todellisuus.

Eurooppaan suuntautuvan pakolaisuuden kolme suurinta lähtömaata – Syyria, Irak ja Afganistan – ovat kaikki sotatoimialueita. Poliittinen tahto näiden konfliktien ratkaisuun kuitenkin uupuu. Tilanne on kärjistynyt etenkin Syyriassa, jossa konflikti on johtanut suurimpaan humanitaariseen kriisiin sitten toisen maailmansodan.

Sadankomitea vaatii Suomelta ja kansainväliseltä yhteisöltä sekä päättäväisyyttä että yhteistyötä näiden kriisien ratkaisemiseksi.

Venäjä, Yhdysvallat ja monet Euroopan maat ovat osallisia näihin konflikteihin ja niiden on siksi kannettava vastuunsa kriisien lopullisessa ratkaisemisessa ja pakolaisten auttamisessa.

Syyrian yli neljä vuotta jatkuneen konfliktin luulisi jo osoittaneen, että rauhaa ei saavuteta sotimalla. Venäjän ja länsimaiden on lakattava aseistamasta ja tukemasta eri osapuolten sotatoimia ja saatava kaikki saman neuvottelupöydän ääreen. Tavoitteena tulee olla tulitaukosopimus mahdollisimman nopeasti. EU:n on kyettävä olemaan yhtenäinen ja sen on aktiivisesti etsittävä poliittista ratkaisua.

Myös Suomen on kannettava vastuunsa edistämällä konfliktien ratkaisua pakolaisten lähtömaissa ja auttamalla Suomeen tulevia turvapaikanhakijoita. Suomen on kyettävä noudattamaan omaa ulko- ja kehityspoliittista linjaustaan, joka heijastelee paljon suurempaa tahtotilaa kuin tulevien leikkausten tuoma todellisuus.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia