Rauhanjärjestöt: robottiaseiden ja sotalennokkien käyttö kiellettävä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Rauhanjärjestöt: robottiaseiden ja sotalennokkien käyttö kiellettävä

Rauhanjärjestöt vaativat, että aseistettujen lennokkien käyttö ja tappajarobottien kehittely tulee kieltää kansainvälisellä sopimuksella.

Rauhanjärjestöt vaativat, että aseistettujen lennokkien käyttö ja tappajarobottien kehittely tulee kieltää kansainvälisellä sopimuksella. Lisäksi järjestöt vaativat, että Suomen on kiellettävä omalla maaperällään tapahtuva ilman ihmistä toimivien aseiden kokeilu ja käyttö.

Niin sanottu terrorismin vastainen sota on jatkunut jo toistakymmentä vuotta. Sekä sodankäynnin strategioissa että tekniikassa on tapahtunut selkeä muutos. Useissa maissa kehitellään täysin automatisoitua, itsenäistä aseistusta, siis tappavia robotteja. Kauko-ohjattuja, aseistettuja miehittämättömiä lennokkeja käytetään tekemään sotilaallisia iskuja jo nyt.

Tätä päivää on, että terroristeiksi tai muiksi sotilaallisiksi toimijoiksi epäiltyjä pyritään tappamaan ja tapetaan miehittämättömillä aluksilla tai lennokeilla. Niitä ohjataan kaukana kohdemaasta, niin ettei omille sotilaille koidu vaaraa. Miehittämättömiä lennokkeja ovat käyttäneet ennen kaikkea Yhdysvallat, mutta myös Iso-Britannia, Ranska ja Israel. Iskut ovat ulottuneet myös maihin, joiden kanssa edellä mainitut valtiot eivät ole sotatilassa, ja kohteisiin jotka eivät ole olleet sotilaallisia.

Etätappaminen ei ole todellisuudessa niin täsmällistä kuin poliitikot olettavat. Uhrien joukossa on ollut runsaasti tavallisia siviilejä, myös lapsia. Etätappamisessa vastuukysymykset ovat poliittisesti hankalia ja epäselvempiä kun "normaalissa" sodankäynnissä.

Mahdollisuus käyttää aseistettuja lennokkeja tai automatisoituja tappajarobotteja alentaa kynnystä sodankäyntiin ja sotatoimiin, kun omien joukkojen tappioriski sekä poliittinen vastuu ja seuraukset jäävät pieneksi. Hyökkääjän ja uhrin välinen pitkä etäisyys alentaa kynnystä tehdä sotilaallisia iskuja ja tappaa.

Siviilien tappaminen, jopa terroristien, on vastoin kansainvälisiä lakeja ja humanitääristä oikeutta. Terroristeiksi epäillyt tulee ottaa kiinni, saattaa oikeuteen ja tuomita siellä. Sotilaallisen voimakäytön tulee humanitäärisen oikeuden mukaan rajoittua sotatilanteissakin sotilaallisiin toimijoihin ja olla kohtuullista vaikutukseltaan. Miehittämättömillä lennokeilla tehdyt sotilaalliset iskut varsinkin kohteisiin, jotka eivät ole sotilaallisia, tai maihin, joille ei ole edes julistettu sotaa, eivät täytä näitä kriteereitä.

Kehiteltävät täysin autonomiset aseet - ns. tappajarobotit - joissa päätös tulen avaamisesta on kokonaan siirretty koneelle, muodostavat mielestämme suuren vaaran ihmiskunnalle, maailman vakaudelle ja rauhalle. Vastuuta tappamisesta ja sodankäynnistä ei voi siirtää automatisoidulle koneelle, jolla ei ole moraalia arvioida toimintaansa.

Ongelmallista on myös eurooppalaisen siviili-ilmatilan avaaminen lennokkitoiminnalle ilman kriittistä keskustelua sen eri seurauksista. Euroopan Unioni ja useat sen jäsenmaat ovat panostaneet valtavia summia veronmaksajien rahaa miehittämättömien lennokkien kehittelyyn yhdessä Yhdysvaltojen ja Israelin kanssa. Useat kansalaisjärjestöt pelkäävät tämän teknologian ja sovelluksien päätyvän ennen kaikkea sotilaalliseen käyttöön sekä kansalaisten valvomiseen ja joukkojenhallintaan. Euroopan Unionin hankkeista, alan kehityksestä ja motiiveista hankkeiden taustalla sekä Suomen osuudesta niissä (esimerkiksi Robonic-yhtiön koelentokeskus Ractuf Kemijärvellä) tulisi käydä paljon aktiivisempaa ja avoimempaa kriittistä keskustelua.

Vaadimme, että aseistettujen lennokkien käyttö sekä tappajarobottien kehitystyö ja käyttöönotto tulee kieltää kansainvälisellä sopimuksella.

Allekirjoittaneet järjestöt vetoavat Suomen hallitukseen, jotta se ryhtyisi toimiin aseistetut lennokit ja muut robottisodankäynnin muodot kieltävän kansainvälisen sopimuksen aikaansaamiseksi.

Vetoamme Suomen hallitukseen, jotta se kieltäisi Suomen ilmatilassa ja maaperällä edellä mainitun kaltaisten lennokkien ja robottiaseiden kokeilun ja käytön.

Allekirjoittajat:
Aseistakieltäytyjäliitto
Lääkärin sosiaalinen vastuu
Naiset Atomivoimaa Vastaan
Naiset rauhan puolesta
PAND - Taiteilijat rauhan puolesta
Suomen Sadankomitea
Suomen Kristillinen Rauhanliike
Suomen Rauhanliitto - Finlands Fredsförbund
Suomen Rauhanpuolustajat
Tekniikka elämää palvelemaan

Lisätietoja:
Eekku Aromaa, pääsihteeri, Sadankomitea, puh. 040 583 1142
Tuuli Vuori, vs. tiedottaja, Rauhanliitto, puh. 040 099 8275

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia