Neljä tärkeintä asiaa yritysten sosiaalisesta vastuusta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Neljä tärkeintä asiaa yritysten sosiaalisesta vastuusta

Järjestö ei ole automaattisesti vastuullinen, vaan vastuullisuuden eteen on tehtävä töitä.

UNICEF auttaa lapsia ja saa aikaan paljon hyvää. Tarvitseeko meidän Suomen UNICEFilla siitä huolimatta miettiä oman toimintamme vastuullisuutta?

Kyllä. Järjestömme luonne ei automaattisesti takaa sitä, että kaikki toimintamme on vastuullista.

Ympäristövastuu on monille yrityksille jo tuttua. Sosiaalinen vastuu – erityisesti ihmisoikeuksien ja lapsen oikeuksien toteutumisen tarkastelu – sen sijaan on vielä melko harvinaista.

Me Suomen UNICEFilla haluamme varmistaa, että toimimme itse niin kuin kehotamme muita toimimaan. Siksi olemme päättäneet sitoutua kiinnittämään entistä enemmän huomiota omien toimintatapojemme sosiaaliseen vastuullisuuteen. Testaamme myös tätä varten kehitettyjä työkaluja.

Listasimme neljä tärkeintä asiaa, jotka aiomme toteuttaa. Myös sinun yrityksesi kannattaa muistaa ne.

1. Lapsi tarvitsee erityistä suojelua

YK on laatinut yritysten käyttöön liiketoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevat periaatteet. Ne ovat ylätason ohjeistus ihmisoikeuksien huomioimiseen yritysten toiminnassa. Niiden avulla lasten oikeuksiin liittyvät ongelmat eivät kuitenkaan aina tule esille.

UNICEF on kehittänyt yhdessä YK:n yhteiskuntavastuualoite Global Compactin ja Pelastakaa Lapset -järjestön kanssa liiketoimintaa ohjaavat lapsenoikeusperiaatteet.

Kyseessä on työkalu, jonka avulla yritykset voivat tarkastella, millaisia riskejä niiden toimintaan liittyy lasten oikeuksien toteutumisen kannalta. Työkalu auttaa myös mahdollisten ongelmien korjaamisessa.

Suosittelemme

Käyttäkää sekä YK:n liiketoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevia periaatteita että liiketoimintaa ohjaavia lapsenoikeusperiaatteita rinnakkain, sillä ne täydentävät toisiaan.

Näin Suomen UNICEFilla

Hyödynnämme molempia periaatteita omassa vastuullisuustyössämme.

Noudatamme YK:n periaatteita oman toimintamme ihmisoikeuksien huomioimisessa. Käytämme UNICEFin luomia työkaluja laatiessamme toiminnallemme eettiset periaatteet, arvioidessamme oman toimintamme vaikutuksia ihmisoikeuksiin ja etenkin lapsiin sekä raportoidessamme koko vastuullisuusprosessista.

2. Johdon sitoutuminen tärkeää

Jos kaikki eivät ole sitoutuneet periaatteisiin, yrityksen on vaikea tehdä todellisia muutoksia toimintaansa.

Suosittelemme

Sitoutukaa periaatteisiin yrityksen kaikilla tasoilla ylintä johtoa myöten. Kertokaa sitoutumisesta sekä yrityksen sisällä että ulospäin, jotta koko yrityksenne kantaa vastuunsa.

Näin Suomen UNICEFilla

Olemme sitoutuneet toimintamme vastuullisuuden tarkasteluun ylintä johtoa ja hallitusta myöten.

Henkilöstölle järjestetään sitoumukseen liittyviä tilaisuuksia, ja prosessista tehdään mahdollisimman osallistava. Jaamme tietoa sitoutumisestamme sekä prosessin etenemisestä erilaisissa tilaisuuksissa ja nettisivuillamme.

3. Arviointi paljastaa puutteet

Jos ette arvioi toimintantanne vaikutuksia ihmisoikeuksiin, ette tunne riskejänne.

Jotkut vaikutukset lapsiin eivät tule ilmi, vaikka tekisittekin yleisen vaikutusten arvioinnin. Vaarantavatko esimerkiksi ylityöt työntekijöiden perhe-elämän?

Suosittelemme

Arvioikaa järjestelmällisesti, miten toimintanne vaikuttaa ihmisoikeuksiin ja vielä erityisesti lapsen oikeuksien toteutumiseen. Pidemmän päälle opitte ymmärtämään oman toimintanne riskit ja vaikutukset paremmin kaikessa laajuudessaan.

Näin Suomen UNICEFilla

Oman toimintamme tarkastelu tarkoittaa esimerkiksi seuraavien asioiden selvittämistä:

  • Onko mahdollista, että rekrytointitilanteissa tai työpaikallamme tapahtuu syrjintää? Miten varmistamme, ettei niin käy ja että kaikkia työntekijöitä kohdellaan tasapuolisesti?
  • Miten työntekijöidemme työmatkat tai ylityöt vaikuttavat heidän perhe-elämäänsä? Mitä voimme tehdä helpottaaksemme perheellisten työntekijöidemme työtä tässä suhteessa?
  • Mistä ostamme toimistotarvikkeet ja laitteet? Tiedämmekö, millaisissa oloissa ne on valmistettu?
  • Mille yrityksille olemme ulkoistaneet palveluja, kuten siivous-, terveys- ja ravintolapalvelut? Millaiset ovat alihankkijoiden työntekijöiden oikeudet?

4. Korjaa, seuraa ja ota periaatteet osaksi toimintaa

Vaikutusten arvioinnin perusteella yrityksenne tulee:

  • Korjata löytyneet ongelmat.
  • Suunnitella, miten tuloksia seurataan. Onko ongelmakohtiin todella pystytty puuttumaan?
  • Raportoida koko prosessista mukaan lukien löydetyt ongelmat ja se, mitä niiden korjaamiseksi on tehty.
  • Jatkaa prosessia. Se ei ole kertaluontoinen vaan jatkuva.

Suosittelemme

Ottakaa ihmisoikeuksien ja lasten oikeuksien turvaaminen tärkeäksi osaksi kaikkea toimintaanne. Opitte matkalla, ja lapsen oikeudet toteutuvat toiminnassanne.

Näin Suomen UNICEFilla

Laadimme oman toimintasuunnitelmamme koko toimistomme kattavassa työryhmässä tämän vuoden aikana.

Opimme, millaisia haasteita prosessin läpiviemiseen sisältyy. Näin pystymme paremmin tukemaan yrityksiä, jotka ovat valmiita käymään prosessin läpi ja kunnioittamaan lapsen oikeuksia kaikkialla maailmassa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia